Seurakunnan näkymisestä

Taannoin kirjoitin kirkon näkymisestä ja kuulumisesta. Kyse oli tuolloin kirkosta rakennuksena ja sen näkyvyydestä taajamissa sekä kirkonkellojen soiton kuulumisesta turuilla ja toreilla pyhässä ja arjessa.

Itselleni seurakunnan olemassaolo, sen kuuluminen ja näkyminen maailman valona on tärkeää. Olemme perheen kanssa matkustelleet ristiin rastiin valtakuntaa ja vähän ulkomaillakin. Asutustaajamaan saapuessa katse etsii melkein poikkeuksetta merkkejä kristillisen seurakunnan olemassaolosta, ulkoista merkkiä. Maaseudulla kirkkorakennuksen havaitseminen on vielä suhteellisen helppoa verrattuna kaupunkitaajamiin. Helsinki taitaa tehdä poikkeuksen. Ainakin toistaiseksi kirkkojen tornit kohoavat siellä pitkinä piikkeinä tai korkeina kupoleina kaupungin kattojen yli.

Keravan taivaan alla on toisin. Kirkko sijoittuu päärataan nähden kaupungin hiljaisemmalle puolelle. Betonin harmaana se sulautuu asumusten ja männikön sekaan. Vieressä oleva seurakuntatalo muistuttaa enemmän oppilaitosta aikansa tyyliin mukaan kuin seurakunnan toimitilaa. Katupappila on loistava ratkaisu seurakunnan tilan ja toiminnan tuomisesta seurakuntalaisten keskelle.

Joulun valojen sammuttua, reikäleipien ja härkäviikkojen palattua kaipaan seurakuntaa näkyvänä merkkinä Jumalan läsnäolosta maailmassa. Väriä ja näkyvyyttä voisi tuoda seurakunnan toimitilojen edessä lipputangossa liehuva kirkon lippu. Ymmärrän, että lipussa on kyse Suomen Luterilaisesta kirkosta eikä yksittäisestä seurakunnasta, mutta jostain kaikkia alkaa.

Saattaa olla, että lippuasia kuulostaa naivilta lintulauta-asialta kirkon elämässä, kun pitäisi ratkaista samaa sukupuolta olevien avioliittokysymys, ehtoollisyhteyden säilyttäminen, Koronan mukanaan tuomat kiusat. Toivottavasti kohta päästään laskemasta kuinka mones naispiispa Mari on kirkossamme. Asiat ovat tärkeitä, mutta eivät välttämättä seurakunnan yhteyttä rakentavia.

Perustelen näkemystäni.  Profeetta Jeremia kirjoittaa ”Julistakaa kansojen keskuudessa ja kuuluttakaa, nostakaa lippu; kuuluttakaa, älkää salatko (Jer. 50:2). Kärjistäen on myös sanottu ”Jos meitä ei näy, meitä ei ole” ja britit jatkavat jotenkin näin ”Poissa silmistä, poissa mielestä.”

Niin fiksuksi en suinkaan julistaudu, että olisin itse kehitellyt lippuidean. Ei toki, vaan malli on Ruotsin kirkosta. Siellä liehuu punaristilippu keltaisella pohjalla koristeltuna ristin keskelle sijoitetulla kultaisella kruunulla. Sellainen liehuu yötä päivää, kesät talvet jokaisen rakennuksen pihapiirissä, missä Ruotsin kirkolla on toimintaa. Ohikulkijan huomio kiinnittyy helposti lippuun, joka omalla hulmullaan viestii paikallisesta siionista elämän keskellä.

Pertti Torppa