Rakkaudesta ja rikkinäisyydestä

Tänään haluan kirjoittaa epätäydellisyydestä ja rikkinäisyydestä. Varmasti jokainen meistä on elämänsä aikana joutunut vastakkain vaikeiden asioiden kanssa. Joskus niihin on saanut apua ja on onnistunut hoitamaan ne kaikesta huolimatta hyvin. Kuitenkin joskus on pudonnut pahasti, satuttanut itsensä ja samalla vähän muitakin. Jokainen meistä kantaa jonkinlaista rikkinäisyyttä tai taakkaa mukanaan, halusimmepa sitä tai emme. Saatamme jopa olla niin kasvaneet kiinni siihen, ettemme huomaakaan jatkuvaa painoa harteillamme.

Monilla tulee jossain vaiheessa elämäänsä sellainen hetki, kun on pakko pysähtyä ja olla valmis näkemään oma rajallisuutensa. Monesti kokemus on kivulias. Kuitenkin siitä voi kasvaa jotakin uutta. Se voi avata oven kasvulle ja muutokselle, se voi mahdollistaa meille kevyemmän taakan viemisen tulevaisuuteen. Se voi vapauttaa meitä kantamaan myös toisten taakkoja.

Rikkinäisyys ei tee meistä kelvottomia. Se, että olemme rikkinäisiä tai epätäydellisiä, ei tarkoita, että olisimme pahoja tai arvottomia. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että epätäydellinen maailma on ottanut osansa meistä matkan varrella emmekä ole selvinneet ilman kolhuja. Oma rikkinäisyytemme ei myöskään tarkoita sitä, ettemmekö me pystyisi rakastamaan toisiamme. On totta, ettei ihmisten välinen rakkaus voi koskaan olla täydellistä, mutta jos osaa oikein katsoa, rakkautta on nähtävissä kaikkialla. Siinä, kuinka isä tekee seuraavan päivän eväät valmiiksi tai mummo soittaa kysyäkseen, oletko päässyt turvallisesti kotiin. Kuinka puoliso tuo kaupasta lempiherkkuasi tai ystävä lähettää sinulle kuvan, joka muistutti häntä sinusta.

Jokainen meistä voi osoittaa pienilläkin teoilla ja pienilläkin sanoilla rakkautta. Jokainen meistä voi olla omalta osaltaan se korjaava voima, joka auttaa lähimmäistä jaksamaan seuraavaan päivään. Me olemme Kristuksen kädet maailmassa: haavoitettuinakin täynnä valoa.

– Emmi Gong