Viitoitetut tiet, tasoitetut polut

Raamatun kirjoituksista nousee vahvasti esille Jumalan hyvyys luomakuntaansa kohtaan ja hänen halunsa johdattaa meitä. Puhe hyvän Jumalan johdatuksesta voi kuitenkin toisinaan tuntua epämukavalta ehkäpä siksi, että emme aina haluaisi antaa asioitamme jonkun toisen arvioitavaksi.

Huomaan ilokseni, että Jumalan johdatuksessa kulkemisesta on tullut minulle ikääntyessäni yhä tärkeämpää ja halutumpaa, vaikka johdatuksen ajatteleminen toisinaan vähän jännittääkin. Joskus minulle tapahtuu hiukan kummallisia asioita ja ne liittyvät usein toisiin ihmisiin. Kerran osuin minuutilleen tiettyyn paikkaan ehkäpä juuri siksi, että voin auttaa tuntemattomalle, vaikeasti liikkuvalle henkilölle ulkovaatteita päälle. Kerran lähdin melko lailla epäröiden, mutta kaihertava tunne sydänalassa satojen kilometrien automatkalle ehkäpä juuri siksi, että minut tapaa henkilö, joka on halunnut saada minuun yhteyden kymmenien vuosien jälkeen. Kerran ajoimme mieheni kanssa ruuhkaiseen kaupunkiin asioimaan ja saimme auton juuri ja juuri ahdettua vapaana olevaan kadunvarsiparkkiin. Minä jäin viideksi minuutiksi autoon odottamaan ehkäpä juuri siksi, että automme kohdalle tulee hetken kuluttua pysähtymään kaksi ihmistä, joiden keskustelun kuulen ja minulle paljastuu tuntemattoman perheen iso ongelma rukoiltavaksi.

Jumalan sanasta löydämme helposti tärkeät suuntaviivat johdatukseksi elämäämme varten, eikä meidän tarvitse arpoa, mitä Jumalan johdatus voisi tarkoittaa käytännössä. Entäpä sitten jokapäiväiset asiat? On paljon suunniteltavaa, päätettävää ja tehtävää, eikä aina ole selkeä olo siitä, mihin suuntaan tulisi mennä. Jumala on hyvän tahtonsa mukaan antanut meille viisautta ja ymmärrystä toimia arjessa, ja elämän haasteena, joskin myös rikkautena on toistuvasti ratkaista pienempiä ja suurempia asioita. Jos Jumala aina antaisi minulle vastauksen kaikkeen, vaikkapa esimerkiksi kumman shampoon näistä valitsisin tai kumpi mekko näistä nyt pitäisi ostaa, ei ainakaan harkintakykyni kehittyisi, en oppisi uusia taitojakaan ja elämäkin tuntuisi tylsemmältä. En myöskään oppisi kestämään arkisia pettymyksiä kaiken sujuessa kuin tanssi.

Usein joudun kuitenkin katsomaan omaa raadollisuuttani silmiin. Kerran pakkaskaudella tarvitsin lämpimät rukkaset ja punnitsin liikkeessä huolellisesti kaksien, melko hinnakkaiden rukkasten välillä. Ostin niistä toiset, mutta jo ensimmäisen käytön jälkeen huomasin, että niissä oli selkeä suunnitteluvirhe; paksut kippuraiset saumat painoivat kämmeniä ja varretkin olivat liian lyhyet. Tulin melkoisen huonolle tuulelle ja rukkaset harmittivat minua useamman päivän aikana. Kaikkein pettynein olin kuitenkin itseeni; ajattelin nimittäin mielessäni, että olisihan Jumala nyt voinut johdattaa minua valitsemaan ne toiset.

Entä onko sitten tunteistamme johdattajaksi? Tunne-elämäämme ja sen vaihteluihin vaikuttavat hyvin monet tekijät. Saatamme siis tarvita harkinta-aikaa, ennen kuin alamme toimimaan mieleemme tulevien tunneimpulssien innoittamina. Jos pysähdymme kertomaan Jumalalle tunteistamme ja aikeistamme, sydämemme varjeltuu. Toimiessamme sydämemme innoittamana ovat tunteemmekin sitkeämpiä ja olomme varmempi ja päättäväisempi.

Voimmeko sitten olla varmoja siitä, että meitä johdattaa Jumala? Jumala on luvannut johdattaa meitä, kun me kuljemme rukoillen (Jeremia 31:9) ja siihen voimme perustaa varmuutemme. Raamattu puhuu paljon anomisesta sekä Jumalaan turvautumisesta ja myös kehottaa kysymään neuvoa Herralta. Siinä on meidän osuutemme ja loput hoitaa Jumala. Hän ei kysy meiltä mitään erityistaitoja voidaksemme tulkita kaikkea elämässä eteen tulevaa, vaan hänen lupaukseensa luottaen saamme kulkea viitoitettuja teitä ja tasoitettuja polkuja (Sananlaskut 3:5-6). Kun elämässämme on raskaita tapahtumia ja aikoja, saatamme syvässä ahdingossa ollessamme hätääntyneinä ihmetellä, missä hyvän Jumalan johdatus oikein on. Usein on niin, että näemme selvemmin isoja kokonaisuuksia ja Jumalan johdatuksen vasta matkan päästä ja silloin hänen auttavan kätensä jälki näkyy selvästi!