Sanojen ja ajatusten maailmassa

Kulunut vuosi on ollut hyvin erikoinen. Jokainen meistä on joutunut jollakin tavalla muuttamaan totuttuja rutiineitaan. Joillekin vuosi on koronan takia ollut hyvin raskas, vaikka ei kaikki elämään tunkenut negatiivisuus aina ole suoraan koronaan liittynytkään.

Korona on vaikuttanut paljon seurakunnankin elämään. Ihmisten kasvokkaiset kohtaamiset kirkkokahveilla tai katupappilassa ovat kadonneet, mutta ei toiminta kokonaan ole loppunut. Merkittävä osa toiminnasta on siirtynyt sähköiseen muotoon, verkkoympäristöön.

Korona on pakottanut kirkon uudistumaan ja siinä voi nähdä paljon myös myönteistä. Moni on ollut vähän jopa hämmästynyt siitä, miten ennakkoasenteiden perusteella jäykistyneen vanhanaikaiseksi leimattu kirkko onkin ollut ketterä uudistuja! Tuskin koskaan kirkon sanoma on ollut tarjolla niin lähellä ihmisten arkea kuin tänään. Ja niin helposti – vain parin klikkauksen päässä!

Moni on osallistunut jumalanpalvelukseen sunnuntaisin aamukahvipöydässä omalla mökillä. Kirkkoherran arkihartautta on kuunneltu siivouksen lomassa. Kanttorien musiikkihetki on tuntunut työpäivän päätteeksi tosi mukavalta. Lasten leikkihetki verkossa on rauhoittanut ennen iltaunia. Pappilan nuorteniltaa on vietetty läksyjen lomassa kotona. Kukapa olisi uskonut, että kirkon hyväntuuliset kevennysvideot päätyisivät jopa valtakunnallisten tv-uutisten aiheeksi!

Terveysviranomaiset tsemppaavat meitä edelleen päivittäin jaksamaan koronarajoituksia vielä hetken. ”Jaksakaa, jaksakaa, kohta palaamme normaaliin elämään.” Kannatan minäkin varovaisuuden ja rajoitusten jatkamista, mutta entiseen tuskin palaamme – eikä pidäkään. Seurakuntien tarjoamia verkkopalveluita ei pidä ajatella tilapäisinä, kriisiajan ratkaisuina vaan nyt pitäisi isolla porukalla jo miettiä, miten noita palveluita jatketaan ja laajennetaan sitten kun epidemiasta on päästy eroon.

Olen aina ajatellut, että kirkon ja seurakunnan pitää osata elää ”ajassa” ja ihmisten arjessa. Mitä tuo kirkkokryptinen ajassa eläminen sitten tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa sitä, että pitäisi osata kertoa kristinuskon sanoma ihmisille sellaisella kielellä, jota he ymmärtävät ja jota he käyttävät. Koen tämän tärkeäksi varsinkin silloin, kun kristinuskosta halutaan puhua heille, jotka ovat vastikään tavalla tai toisella kiinnostuneet elämän peruskysymyksistä.

Eikö olekin niin, että Jeesus, tai hänen apostolinsa, tavoittelivat vertauksia käyttäessään siitä, että ihmiset paremmin ymmärtäisivät julistuksen asiasisällön. Ei kai vertauksia käytetty siksi, että niistä tulisi mahdollisimman kryptisiä, tulkinnanvaraisia ja vaikeasti ymmärrettäviä?

Ymmärrettävyydestä ja ihmisläheisyydestä voi yhtenä esimerkkinä olla myös 33 vuotta juuri täyttänyt Tuomasmessu. Se on pystynyt musiikillaan ja rakenteellaan tuomaan paljon iloa ja lohdutusta ihmisten elämään, vaikka edelleen Tuomasmessun formaattia jostakin syystä eri paikkakunnilla vähän vierastetaankin.

Tähän samaan ajassa elämisen maailmaan liittyen olen mielenkiinnolla lukenut viime viikkoina Kansan Raamattuseuran Sana-lehdessä julkaistuja eksegetiikan professori Lauri Thurenin kolumneja. Thuren on käsitellyt teksteissään uuden raamatunkäännöksen sanavalintoja ja käännösratkaisuja, mutta samalla hän on myös piirtänyt laajemman kuvan Raamatun tekstien merkityksestä ja sisällöstä.

Lauri Thurenin tieteenala, eksegetiikka, on Wikipedian mukaan teologian osa-alue, joka tutkii ja tulkitsee kriittisesti uskontojen pyhiä kirjoituksia. Yleensä eksegetiikalla viitataan raamatunselitysoppiin, joka tutkii Raamatun alkutekstejä ja muita varhaisia juutalaiskristillisiä kirjoituksia. Thuren on kansainvälisesti arvostettu ja tunnettu Uuden testamentin retoriikan tutkija, joka on erikoistunut mm. Jeesuksen vertauksiin ja Paavalin teologiaan. Thuren on ennen yliopistouraa toiminut vuosia myös pappina ja hän on myös ”toisen polven” eksegetiikko, sillä Thurenin isä oli jo aikoinaan eksegetiikan professori.

Lauri Thurenin mukaan vastikään ilmestynyt Uuden testamentin ”kansankielinen” käännös on merkittävän arvokas muun muassa siksi, että se avaa ymmärrettäväksi monia sellaisia perinteisiä raamatuntekstejä ja sanoja, joita nykyihmisen on vaikea ymmärtää tai jotka aiemmissa käännösversioissa on jopa käännetty väärin. Usein on myös niin, että alkukielen sanoille ei ole ollut yhtä suomenkielistä vastinetta tai sana sisältää runsaasti erilaisia vivahteita, jotka selviävät vasta laajemmasta asiayhteydestä.

Raamatun tekstit läpikotaisin tunteva Thuren kirjoittaa, että joissakin vanhemmissa käännösvalinnoissa on tietoisesti valittu tulkinta, joka on tukenut oman aikansa vallankäyttöä ja yhteiskunnan näkemyksiä. Vanhoissa käännöksissä on jopa kaunisteltu joitakin Paavalin tai Jeesuksen rajuja lausumia, joiden sisällön ymmärtäminen olisi vaatinut laajemman asiayhteyden tai tarkoituksen oivaltamista.

Yksittäisillä sanoilla on aina paljon vaikutusta siihen, miten me maallikot Raamattua ymmärrämme. Uuden testamentin uusin käännös on kuitenkin lähtenyt asiayhteyksistä. Tärkeämpää on alkuperäinen ajatus ja viesti, ei niinkään yksittäinen sana.

Otetaan muutama esimerkki. Paavalin suuri sanoma oli sovinto Jumalan ja koko maailman välillä. Vanha kirkkoraamattu ei käyttänyt sanaa ”sovinto” vaan puhui ”sovituksesta”. Thurenin mukaan uuden käännöksen mukainen sovinnosta puhuminen muuttaa jopa sisällön. ”Sovituksen jälkeen vastapuolen voi unohtaa, sovinnon jälkeen eletään yhdessä.”

Jokainen meistä on törmännyt sanaan ”vanhurskas”, mutta harva on ihan varma siitä, mitä se lopulta tarkoittaa. Usein ajatellaan, että se tarkoittaa jotakuta vanhaa ja hurskasta tai Jumalalle kelvollista. Väärin, kirjoittaa Thuren. Alkukreikan sana ”dikaios” on yleensä aina käännetty aiemmissa raamattuversioissa sanalla ”vanhurskas”, vaikka se asiayhteyden mukaan voi merkitä muun muassa oikeamielinen, oikeudenmukainen, oikeudessa syyttömäksi todettu, reilu, tai jopa luonnon järjestystä noudattava.

 Raamatun käännöksissä puhutaan paljon myös ”armosta”. Kreikan alkuperäinen sana ”kharis” merkitsee mm. armoa, hyvyyttä, lahjaa, suosiota ja tyylikkyyttä, joten jokin tuttu raamatunjae saattaa näin saada uuden vivahteen.

Thuren kirjoittaa ehtoolliseen liittyvästä aiemmasta harhaanjohtavasta käännöksestä ja toteaa, että se on turhaan estänyt ihmisiä menemästä ehtoolliselle. ”Moni on epäröinyt lähteä ehtoollispöytään luettuaan Raamatusta: ´Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion´ (Kor. 11: 29). Ikään kuin riittävän hurskailla ajatuksilla saisi ehtoollisesta vähemmän vaarallisen. Uusi suomennos on tarkempi ja tavoittaa Paavalin ajatuksen: ´Se, joka syö ja juo ajattelematta, mitä kaikkea Kristuksen ruumis tarkoittaa, hankkii itselleen tuomion”, kirjoittaa Thuren.

UT2020-käännösversiossa voi nähdä saman ilmiön kuin yhteiskunnallisten asioiden tulkinnassa. Nykyisyyttä on vaikea ymmärtää, jos ei tunne menneisyyttä. Eli kaikella ympärillämme tapahtuvalla on yhteys menneeseen. Minua ennen eläneet sukupolvet ovat vaikuttaneet siihen, millainen minusta on tullut.

Raamatun tekstien ymmärtämistäkin auttaa, jos tietää, minkälaisessa maailmassa ne on alun perin muotoiltu. Minusta on aina mielenkiintoista, jos sunnuntaimessun saarnaaja osaa avata kuulijoilleen kulloisenkin päivän tekstien syntyajan maailmaa ja lainalaisuuksia. Silloin ”sana” tulee lähemmäksi 2020-luvun ihmistä, joka muuten tablettinsa näyttöruutua tuijottaessaan saattaa olla varsin kaukana kahden vuosituhannen aikaisesta maailmasta.

Hannu-Pekka Laiho