Suuri maalari veti isolla siveltimellä harmaata järvenselän yli.
Valo peittyi, mutta ei kokonaan sammunut: pilvien lomasta näkyi kirkkautta.
Jonakin iltana Suuri maalari leikki keltaisen ja harmaan sävyillä, korosti ja alleviivasi, kirjoi harmaansinisen veden kimaltavin aksentein.
Sitten, kuin leikiten, Suuri maalari laveerasi persikan ja keltaisen sävyillä, antoi veden pinnan rauhoittua illan tyveneen.
Paletti on rajaton, värejä enemmän kuin edes tiedän. Suuri maalari käyttää niitä rohkeasti, tuhlailee, niin kuin taiteilijan kuuluu.
Valkea pilvi piirtää siltaa yöhön hiljenevän veden yli, kun valo hiipuu. Aamulla taivas ja vesi leimuaa, kun uusi päivä alkaa voimallisin värein.
Suuren maalarin taulussa vuorottelee kolean viiman teräksinen tuntu, sateen harmaa, kirkas auringonnousu, aamun utuinen valo, lisääntyvä kirkkaus ja kimmellys, taivaan huikea sininen, valkoiset vaahtopäät, joita tuuli ajaa.
Suuri maalari hallitsee myös yksityiskohdat. Maassa, nurmikolla, puiden oksilla. Pieniä piirteitä, joista rakennetaan suuria kokonaisuuksia.
Taide ja taito ovat toistensa olemassaolon edellytys. Taidetta ei synny, ellei ole taitoa. Taito ei tule todeksi, ellei sen taustalla ole taiteen poltetta. Työt syntyvät perusteellisen pohdinnan, tutkimisen ja suunnittelun jälkeen. Yksinkertaisen näköinen työ voi olla pelkistys jostain työläästi hahmottuvasta. On helpompi katsoa, vaikeampi nähdä.
Taideteos on paras läheltä koettuna. Taidekirjaan painettu kuva on parhaimmillaankin aavistus siitä, mitä aito työ katsojalle kertoo. Museon seiniltä aarteita ei saa mukaan, joten kuva toimikoon muistona elämyksestä. Valossa elävät, sävyissään väreilevät värit, työn mittasuhteet, siveltimen kosketus ja työn kolmiulotteisuus – muuttujia, joita pysähtynyt kuva ei voi tallentaa.
Tänäkin suvena näyttelyt avautuvat ja nekin, joita ei talvella gallerioissa näe, lähtevät katsomaan taidetta. Keravan mainio Taiteen kotitalo on tältä suvelta vielä kokematta, graffitien värit antoivat edelliskesänä energiaa pitkälle syksyyn.
Taidekeskus Salmelassa kohtasivat kokemus ja nuoruus: yli 70 vuotta taidetta luonut Rafael Wardi ja Salmelan nuoret lahjakkuudet. Näyttelyn avaus tekee kunniaa Reidar Särestöniemelle ja Nina Ternon veistoksille. Maisemat, joiden puut elävät valossa melkein käsinkosketeltavan karheina, kuvanveistäjän satumaisia eläimiä, värejä ja tunnelmaa näyttelyn valkeissa saleissa.
Marika Mäkelän työt hehkuvat värejä, suuria kuvapintoja, joiden rakenne on mielenkiintoinen, kuvioita, joiden hienouden näkee vasta läheltä. Ja näyttely jatkuu, salista saliin, talosta toiseen, kiinnostavana. Suvi Malek, Kia Taegen, Elisa Marin…
Kesä on taiteen aikaa. Katselkaa Suuren maalarin kädenjälkeä maisemassa ja sen yksityiskohdissa. Kerätkää sielun pohjalle tuoreita värejä, pohjoista valoa ja tunnelmaa, iltojen leppeitä hetkiä, kerätkää elämään iloa ja rauhaa. Kiitokset Suurelle maalarille!
Kuvien keskellä kulki Liisa
Keravan seurakunnan blogi 
Kiitos tästä kirjoituksesta kuvineen! Se stimuloi ajattelemaan aikanamme hyvin harvoin esiin tulevaa kysymystä siitä, mistä ihminen tietää, mikä on kaunista, mitkä ovat hienot värisävyt ja miksi… Olen pohtinut tätä kysymystä ehkä teolgisesti enemmän kun väriopillisesti. Mutta aivan yksinkertaisen logiikan (!), yksinkertaisesti tyhmänkin, kannalta olen vahvasti sitä mieltä, että sanoessaan ”kauniista maisemasta” tai hienoista väreistä pilvissä… tai mistä muusta muodon tai värin kohteesta hyvänsä ihminen joko mieltää itsensä kaikkien kriteereitten omistajaksi ja keskujsvaraston avaintenhaltijaksi tai sitten hän oivaltaa kanssani lapsenomaisesti vain, että olemme oppineet luontoa katselemalla, mikä on kaunista, rajoittamattomia värisävyjen kombinaatioita jne jne
TykkääTykkää
Kiitos!
TykkääTykkää