Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?

Uusiin ja vaikeisiin asioihin tuntuu mahdottomalta tarttua. En minä osaa! Se menee pilalle! En ole tarpeeksi taitava, en tarpeeksi hyvä. Epäilykset alkavat helposti kalvaa meitä ja saavat uskomme itseemme murenemaan. Olenkohan tarpeeksi hyvä?

Kyse voi olla mistä tahansa asiasta, niin työstä, opiskelusta kuin harrastuksestakin. Sama epäilys voi kalvaa sellaisen asian äärellä, jonka osaa harvinaisen hyvin, mutta myös aivan uuden asian äärellä, jonka kanssa ei edes tiedä, mistä aloittaisi.

Monesti puhutaan huijarisyndroomasta, psykologisesta ilmiöstä, jossa ihminen luulee omien onnistumistensa johtuvan ainoastaan hyvästä tuurista. Hän saattaa luulla vain uskotelleensa kaikille olevansa hyvä ja kauhulla odottaa, milloin jää valheistaan kiinni. Luulen, että vastaavat tuntemukset ovat monelle meistä tuttuja, vaikkei syndrooman määritelmä aivan täyttyisikään. Peilaamme jatkuvasti onnistumisiamme muihin ja arvotamme itseämme tämän vertailun kautta.

Itseäni on auttanut ennen kaikkea rohkeus yrittää kaikesta huolimatta. Avata suunsa, vaikka pelottaa ja ottaa vasara käteen, vaikkei olisi ihan varma, mitä sillä lähtisi tekemään. Yleensä aloittaminen on vaikeinta ja sen jälkeen helpottuu. Jokainen onnistumisen kokemus ruokkii onnistumisen kokemusta ja kasvattaa rohkeutta tehden seuraavasta askeleesta hieman helpomman.

Kesälomallani olin pohjoisessa remppaamassa perheeni mökkiä. En ole erityisen taitava tai kokenut remppaaja, joten olen vasta saanut ihan omakohtaisesti laittaa näitä viisauksiani käytäntöön. Erityisesti minua on rohkaissut yksi kysymys: Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?

Harvemmin arkisen elämän keskellä puhumme elämän ja kuoleman kysymyksistä. Suuremmalla todennäköisyydellä kyse on siitä, että jotain menee rikki. Jotain menee pieleen. Nolaan itseni tai saan itseni näyttämään tyhmältä. Mitä sitten? Maailmassa on vakavampiakin asioita. Jos jotain menee rikki, sitten korjataan. Jos näytän tyhmältä, sitten nauran itselleni. Jos ikuisesti varon ja pelkään ja jätän tekemättä, en koskaan opi. Mitä enemmän teen, sitä pienempi on todennäköisyys rikkoa jotakin. Mitä enemmän kyselen, sitä enemmän tiedän.

Viime aikoina olen jatkuvasti kysynyt tätä itseltäni ja huomannut kysymyksen voimaannuttavan vaikutuksen. Tämä on minun elämäni. En aio istua sivussa katselemassa, kuinka se lipuu ohitseni. Jokainen onnistuminen kasvattaa itseluottamusta ja liekkiä sisälläni. Minä osaan, pystyn ja voin. Samoin pystyt sinäkin. Mitä sitten? Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?

Elämästä rohkaistuneena,

– Emmi Gong