Mauri Airila

Väärin herätetty

Nuorena insinöörinä kuvittelin hyvän idean tai tuotteen myyvän itse itsensä. Silti törmäsin keksintöineni vastustamisen muuriin. Tavallisin syy oli se, ettei luomus oikeasti ollutkaan erinomainen muualla kuin omassa päässäni. Joskus epäonnistuminen kuitenkin johtui idean kehnosta markkinoinnista varsinaiselle toteutusportaalle.

Työurani kuluessa aloin ymmärtää, miten ideamarkkinointia kannattaa tehdä. Jos päähäni pälkähti hyvä ajatus, otin sen kautta rantain puheeksi esimieheni kanssa. Mikäli osasin johdatella keskustelua sopivasti, lopputulemana saattoi olla, että esimies ”keksi” tuon saman ajatuksen ihan itse. Tärkeän ihmisen omistuksessa ideani etenikin vauhdilla kohti toteutusta.

Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu, ettei uusia avauksia arvioida niiden sisällön vaan esittäjätahon perusteella. Jopa tieteen kehdossa yliopistossa tämä päti. Pilkkakirveet luonnehtivat yliopistoa yhteisönä, jossa asiat eivät riitele vaan ihmiset. Huomaan itsekin tavan takaa kiinnittäväni enemmän huomiota esittäjään kuin asiaan. Moni ilmastohanke voisi saada kannatukseni, mutta vastustaa pitää, koska pahuksen vihreät jo ehtivät ehdottaa samaa.

Sivusilmällä olen seurannut vaimoni toimia ensi vuonna toteutuvan Mediamission puolesta. Ajatuksena on lähestyä suomalaisia evankeliumilla mediakentän välityksellä. Viiden miljoonan ihmisen joukkoon mahtuu taatusti monia, jotka heräävät pohtimaan omaa suhdettaan kristinuskoon ja kirkkoon. Missio tarjoaa näille kiinnostuneille kanavan, jonka välityksellä voi olla lähemmin yhteydessä omaan tai muuten kiinnostavaan seurakuntaan.

Hanke on yhteiskristillinen, eli mukana on luterilaisten seurakuntien ohella myös vapaiden suuntien yhteisöjä. Ideointi- ja valmisteluvaiheessa nämä ovat olleet aktiivisimmin mukana. Kun kysymyksessä on monen kristillisen suuntauksen yhteishanke, on selvää, että pääasiat pitää maalata leveällä telalla ja niissä on pitäydyttävä yhteisissä näkemyksissä. Mutta halutessaan jokainen seurakunta voi tehdä tapahtumasta oman näköisensä ja korostaa itselleen tärkeitä tulokulmia.

Mediamissio on herättänyt kiinnostusta ja innostusta, mutta myös välinpitämättömyyttä ja  vastustusta. Varmasti on olemassa hyviä perusteita, miksi seurakunta ei voi lähteä mukaan. Mutta aistittavissa on myös ”väärin herätetty” –asennetta: väärät valmistelijat, väärät lähtökohdat, väärät painotukset, väärät mediat,…

Luin hiljattain professori Miikka Ruokasen ansiokkaan analyysin kirkon tilasta ja tulevaisuuden vaihtoehdoista:

https://www.kotimaa.fi/blogit/miikka-ruokanen-kansankirkon-jalkeen-koittaa-erilaisten-messuyhteisojen-aika/ Kannattaa tutustua tähän kirjoitukseen. Se on pitkästä aikaa paras lukemani tilannekuva siitä, mihin kirkkona olemme menossa, ja miten lähivuosien haasteista voitaisiin ehkä selvitä. Uusia työryhmiä perustamalla, organisaatiota viilaamalla ja strategioita kirjoittamalla näköpiirissä olevia uhkia ei ainakaan kyetä torjumaan.

Työurallani olin monissa tiimeissä laatimassa strategiapapereita yrityksiin ja yliopistolle. Innostunutta pöhinää oli aina ilmassa, mutta paperipinon lisäksi käteen ei lopulta jäänyt juuri muuta. ”Vuoret järkkyivät, ja syntyi hiiri”. Useimmat suunnitelmat päätyivät mappihyllyn pölynkerääjiksi ilman näkyvää vaikutusta käytännön työhön. Ylätason korulauseiden ja arjen puurtamisen välistä jokin olennainen palikka jäi yleensä puuttumaan. Paperit eivät sytyttäneet, ne syttyivät itse takassa hyllyjen siivouksen yhteydessä.

Olisiko Mediamissio yksi hyvä mahdollisuus ”jalkauttaa” osia Keravan seurakunnan strategiasta vuosille 2021-2026? Toivon, että seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät miettisivät tätä ennakkoluulottomasti juuri nyt, kun seurakuntamme tulevan vuoden toimintaa ja taloutta suunnitellaan.

En haluaisi Keravan seurakunnan liittyvän siihen luterilaisten seurakuntien joukkoon, joka asiaa juurikaan pohtimatta on jo ehtinyt ilmoittaa Mediamissiolle: ”kiitos, mutta kiitos ei”!

1 comment on “Väärin herätetty

  1. Hannu-Pekka Laiho

    Kiitos Mauri hyvästä blogitekstistä. Samoilla linjoilla ollaan (vrt edellinen blogini ”Olen kristitty – riittääkö se?”), mutta mielenkiintoista on, ettei minkäänlaisia kommentteja ole ilmaantunut. Kukaan ei taida lukea näitä pohdintoja.
    Välinpitämättömyys on enne tai merkki – vai onko?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: