Emmi Gong

Maailman mielenterveyspäivä

Vihreä kukanmuotoinen kynttilä vihreän huivin päällä tummassa valaistuksessa.

Tänään 10.10. vietetään maailman mielenterveyspäivää. Mieli Ry pitää esillä kampanjaa mielenterveyden edistämisestä ja erityisesti nuorten huomioimisesta. Poikkeusaika on ollut raskasta monille ja erityisesti nuorille. Jokaisella meistä on tarve tulla nähdyksi ja jakaa elämämme iloja ja suruja yhdessä toisten kanssa. Rohkaisen jokaista olemaan läsnä läheisilleen, kysymään heidän elämästään ja kuuntelemaan aidosti. Monesti yhteinen juttelutuokio tai yhdessä vietetty aika kantaa pitkälle ja auttaa jaksamaan vaikeiden asioiden kanssa.

Aina emme osaa avata suutamme ja kysyä toiselta, miten hän voi. Siihen voi olla monia syitä: ehkä omassa elämässämme on huolia, ehkä olemme väsyneitä tai kiireisiä. Tai ehkä haluamme antaa toiselle tilaa ja omaa rauhaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö olisi kiinnostuneita tai tukena tarvittaessa. Joskus apua pitää myös uskaltaa itse pyytää. Joskus täytyy oma-aloitteisesti kertoa voinnistaan, vaikka se olisi vaikeaa.

Rohkaisenkin jokaista kuuntelemaan, mutta myös uskaltautumaan puhumaan. Joskus nimittäin tuntuu siltä kuin eläisi elämäänsä sumean verhon takaa, peläten ja kantaen huoliaan aivan yksin. Tehdään parhaamme sen eteen, ettemme jää emmekä jätä yksin!

Kuvassa lukee "Jokaisen nuoren mieli on arvokas". Kuvassa on piirrettyjä, yksinkertaisia hahmoja tietokoneella, juoksemassa ja juttelemassa. Lisäksi on teksti "10.10. Maailman mielenterveyspäivä".

Mieli Ry:n sivuilta:

Näytämme yhdessä vihreää valoa yhdenvertaisuudelle ja muistutamme: ”Jokaisen nuoren mieli on arvokas!”

Jokainen nuori ansaitsee tulla kuulluksi ja kohdatuksi – niin perheessä, koulussa, harrastuksissa kuin palveluissa. Kohtaamalla nuoret aidosti voimme vahvistaa nuorten hyvinvointia koronakauden haasteiden ja koettelemusten jälkeen.

Kannustamme siis jokaista nuorten parissa toimivaa kohtaamaan nuoria yhdenvertaisesti, avoimesti, aidosti ja arvostelematta sekä kysymään nuorilta heidän hyvinvoinnista ja elämästä.

mieli.fi/kymppikymppi

– Emmi Gong

0 comments on “Maailman mielenterveyspäivä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: