Hannu-Pekka Laiho

Sukupolvien kallis ”arvoketju”

Nyt pyhäinpäivän lähestyessä olisi luonnollista kirjoittaa pitkä pakina boomereista ja noobeista. Aivan, meille boomereille pyhäinpäivä voisi olla edelleen ”pyhäinmiestenpäivä”, kun taas noobeille pyhäinpäivä on ehdottomasti Halloween!

Jo heti ensimmäisillä riveillä kärryiltä pudonneille annan vähän tasoitusta. Pääministerin esille nostama ”buumeri” tarkoittaa sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia, siis kalkkiksia. Noobit (engl. noob, suomeksi aloittelija eli siis keltanokka) taas ovat kuulemma netin videopelimaailmassa räiskimisiä aloittelevia, nuoria ja kokemattomia pelaajia.

Olen tänä syksynä aika ajoin miettinyt sukupolvien ketjua ja vuosien saatossa elämässämme ja maailmassamme tapahtuneita muutoksia.  Se johtuu osittain siitä, että tänä syksynä vietän vanhempieni syntymän 100-vuotismuistopäivää – äidin marraskuussa ja isän joulukuussa. Sukupolvet ovat olleet mielessä myös siksi, että olen lukenut useita kirkon tulevaisuuteen liittyviä raportteja. Niistähän olen jo parissa pakinassa kirjoittanutkin. Mutta sukupolvet ovat mielessä myös siksi, että olen koettanut mietti sitä, miten Keravan seurakunta voisi vielä joillakin tavoin olla merkityksellinen myös nuoremmille kaupunkilaisille.

Nuoremmat keravalaiset eivät enää vaella joulukirkkoon, oman lapsen kastejuhlakin alkaa olla harvinaisuus. Joulun, tai pyhäinpäivän kynttilä sentään saatetaan hautausmaaretken yhteydessä sytyttää. Heidän käsissään ei kulu Raamattu, ei virsikirja, ja jos välttämättä pitää jokin jazz-messu, teksti tai virsi löytää, avataan netti.

Lapsuudessani pyhäinpäivä oli arvokas ja harras juhla. Silloin taisi olla voimassa samanlainen tanssikielto kuin rukouspäivinä, pääsiäisenä ja jouluna. Tänään harva Suomessa edes muistaa, miksi pyhäinpäivää vietetään ja amerikkalaisten markkinamiesten 1930-luvulla keksimä Halloween-karnevaalin krääsä täyttää meilläkin kaupat.

Pieni sivujuonne. USA:ssa halloween on tässä viikonvaihteessa. Oli mielenkiintoista lukea yhdysvaltalaisen kuluttajatutkimuslaitoksen tekemä tutkimus halloweenin historiasta ja kehityskulusta. Irlantilaisesta pakanallisesta sadonkorjuujuhlasta kehkeytyi ensin meidän pyhäinpäivän kaltainen kristillinen ”pyhien” juhla (hallow on suomeksi pyhä, pyhimys).  Kaikkien pyhien muistopäivän aatosta tuli oma tapahtumansa (All Hallow’s Eve), sitten lastenjuhla (karkki vai kepponen) ja lopulta aikuisten kaupunkikarnevaali naamiaisineen ja runsaine alkoholeineen. Edes vakavasti asiaan paneutuneet tutkijat eivät osanneet selittää, mitä tämän päivän halloween-juhlinta symboloi – muuta kuin kaupallisuutta. Sama taitaa päteä Suomeen. Tänne halloween rantautui Kulosaaren Casinon kautta 1960, kun Helsingin sotainvalidien naisjaosto järjesti ensimmäisen Halloween Partyn!

Kaunis auringonlasku on hiljentävä kokemus. Taivaan värikirjoa ihaillessa saattaa mieleen tulla jopa se, miten vähän maailmankaikkeudesta lopulta tiedämme. – Kuva: HP laiho

Suomi on kokenut muutamassa vuosikymmenessä suuria muutoksia. Minun sukupolveni eli koululaisina edelleen tiiviisti yhtenäiskulttuurin aikaa, eikä ”kurpitsajuhlasta” ja kummituksista tiedetty mitään. Arvot, tavat ja käytännöt välittyivät vanhemmilta ja opettajilta lapsille, vaikka ei sitä silloin nuorena huomannut, eikä varsinkaan suostunut ääneen myöntämään.

Kristilliset perinteet ja tavatkin siirtyivät huomaamatta sukupolvelta toiselle. Lapset kastettiin, käytiin pyhäkoulussa, rippikoulussa, seurakuntanuorissa, avioiduttiin kirkossa ja seurakunnan siunauskappelissa järjestettyihin sukulaisen hautajaisiin osallistui koko suku.

Tutkimusten mukaan tuon kaavan mukaan eläneet alkavat nyt olla kaikki jo yli 70-vuotiaita. Gallubit osoittavat myös, että kun lähdetään kulkemaan tuosta porukasta nuorempia kohti, joka vuosikymmenenä putoaa joukosta pois enemmän ja enemmän väkeä. Enää alle puolessa kodeissa puhutaan jotakin uskonnosta ja nykynuoret kuuluvat valtaosaltaan siihen toiseen puolikkaaseen, eli siihen, joiden kodeissa ei enää puhuta uskoon liittyvistä asioista.

Tutkimustulokset ovat monella tavalla kiinnostavia. Niihin voi suhtautua todella huolestuneesti, mutta on lupa myös huomata asian humoristisempi puoli. Meissä suurten ikäluokkien porukoissa on paljon sellaisia (lähes 20 %), jotka eivät osaa edes sanoa, saivatko he uskonnollisen kotikasvatuksen, puhuttiinko kotona uskonnosta, rukoiltiinko iltarukous tai käytiinkö kirkossa! Tämä osoittaa minusta hyvin sen, miten tavallisten ihmisten arjen tutkiminen helposti viuhahtaa yli hiuksien. ”Saitko uskonnollisen kotikasvatuksen?”  ”Vaalittiinko sinun perheessäsi kristillisiä arvoja?” ”Uskotko Kolmiyhteiseen Jumalaan?”

Sama hiusten yli viuhahtaminen näyttää tapahtuvan, kun on kysytty ”Uskotko Jumalaan niin kuin kirkko opettaa?” Valtaosa vastaa varmuuden vuoksi, ”en”, kun ei varmaksi tiedä, mitä tuolla kysymyksellä tarkoitetaan. Jos kysytään ”Uskotko Jumalaan?”, enemmistö vastaa, että ”uskon”, tai ”uskon yliluonnolliseen maailman herraan”.

Sukupolvien ketjua – siis sitä kallista arvoketjua – pitäisi osata elää oikein ja ymmärtävästi. Maailmassa ja nuorten elämässä, on valtavasti asioita, joita minä en ymmärrä, tai joita ymmärrän vain osittain. En esimerkiksi täysin ymmärrä sitä, miksi monen nuoren elämässä on ahdistusta.

Johtuuko paha olo siitä, että tämän päivän julkisuus keskittyy negatiivisuuteen. Uutisten, keskusteluohjelmien, eduskuntakeskustelujen, somepäivitysten ja muiden perusteella kaikki on pielessä – vaikka Suomi on yksi maailman vauraimmista, tasa-arvoisimmista, ekologisimmista ja lähes kaikilla mittareilla yksi maailman parhaista maista. Vai johtuuko se siitä, että kirkko ei ole osannut ymmärrettävästi kertoa, mistä ahdistukseen saattaisi löytyä apua?

Toisaalta on myös paljon asioita, joita nuoret eivät ymmärrä meidän seniorien ja vanhempien elämästä. Esimerkiksi sitä, että me olemme iskeneet päätämme seinään vuosikymmeniä sitten samojen asioiden kanssa kuin nuoret nykyään. Että eletty elämä tuo myös sellaista tietoa ja kokemusta, joka karttuu vain elämällä.

Viime aikoina julkisuus on korostanut sukupolvien vastakkainasettelua esimerkiksi eläkekeskustelussa. Pohjimmiltaan kysymys on todella, todella monimutkaisesta ja isosta kokonaisuudesta, jossa pitäisi ymmärtää monia yhteiskunnallis-taloudellisia asioita vuosikymmeniä taaksepäin ja myös vuosikymmeniä eteenpäin. Kevyillä, muutaman kymmenen sanan, julkisuutta tavoittelevilla twitter-heitoilla ei osoita muuta kuin oman tyhmyytensä. Mutta niillä saa helposti paljon pahaa mieltä aikaan – niin nuorissa kuin vanhoissakin.

Tasapainoinen yhteiskunta koostuu erilaisista ja eri-ikäisistä ihmisistä. He saavat ajatella asioista eri tavoilla, mutta kaikkien pitäisi hyväksyä toinen toisensa. Pitäisi hyväksyä se, että jokainen meistä tietää maailmasta ja maailmankaikkeudesta toistaiseksi valtavan vähän. Siksi esimerkiksi uskoon liittyvistä asioista on aika turha kiistellä.

Minua oikein hyvitti, kun päivällä luin ystäväni, toimittaja, kirjailija ja ajattelija Markus Leikolan Facebook päivityksen. Lainaan päivityksen tähän pakinana. Markus kommentoi siinä brittiläisten ja amerikkalaisten huippututkijoiden neutriino-alkeishiukkasen tutkimusta. Neutriino huippukosmologiaa ja -fysiikkaa, joten en edes yritä selittää sitä tarkemmin. Ehkä riittää, että neutriinon sanotaan olevan yksi maailmankaikkeutta ja sen syntyä selittävä alkeishiukkanen.  Tässä on sivuseikka, että neutriino on alkeishiukkanen, joka voi läpäistä jopa valovuoden paksuisen lyijyseinän!

Näin Markus: Eivät sitten löytäneetkään viisaat neljännen tyypin neutriinoa sieltä mistä piti, mutta ei hätä ole tämän näköinen. BBC:n haastattelussa manchesterilaisproffalta kysyttiin, että voiko nyt sanoa, minkä verran me tiedämme maailmankaikkeudesta ja vastaus oli, että näkyvän puolen asiat suunnilleen joo, mutta kokonaisuutena siitä, miten kaikki toimii, ehkä muutaman prosentin verran. Että kaikesta neljänneksen verran on pimeää ainetta ja siitä tiedetään jotakin, mutta lähes kolme neljännestä on pimeää energiaa ja siitä ei tiedetä mitään, mitä se on.

Me kaikki muut huolinemme ja murheinemme ollaan sitten se ylijäämä. Että jos ihmetyttää, onko huomenna pouta, miks leivo lennät Suomehen – tai lajikato tai rotusorto tai Afganistan tai koronatuet tai sote-uudistus – niin ne on aika pieniä murheita.

Yhtä käsittämätöntä kuin, että mitä on rakkaus. Ihan ollaan kaikki kimalaisia, joilla ei ole harmainta hajua siitä, että ne ei osaa lentää. Mitään ei oikeasti tiedetä vielä mistään.”

Mukavaa syksyä!

Hannu-Pekka Laiho

0 comments on “Sukupolvien kallis ”arvoketju”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: