Mister is my cowboy

Runokirjoja ilmestyy tuhkatiheään sekä kaupallisin perustein että omakustanteina. Myyntimenestyksiä ne eivät taida olla. Unholaan jää moni hieno runo, ellei se saavuta lausujien ohjelmistoa tai kukaan ei huomaa rakentaa sen ympärille laulua.

Runo elää täysillä vasta osaavan lausujan esittämänä, tai kun säveltäjä on onnistunut loihtimaan sille tekstin kanssa resonoivat sävelet. Kuoromme ohjelmistoonkin kuuluva ”Suvi-illan vieno tuuli” on upea esimerkki runoilija Eino Leinon ja säveltäjä Leevi Madetojan lahjakkuuksien kohtaamisesta. Tuon laulun mielenmaisemaan on helppo eläytyä. Virsien puolella vastaava taidonnäyte on numero 183, ”On meillä aarre verraton”. Siinä Legat Lindströmin suomennos J.L. Runebergin tekstistä pelaa loistavasti yhteen 300 vuotta aikaisemmin sävelletyn melodian kanssa. Onko missään syvällisempää ihon alle menevää kuvausta Raamatun ikiaikaisuudesta kuin tässä virressä?

Huonoja esimerkkejä ei kannattaisi mainita, mutta virren 522 sanoituksessa on komiteatyönä onnistuttu tärvelemään Jaakko Tengströmin alkuperäinen teksti, kun mukaan on murjottu nykyaikaista kapulakieltä. Mieleen tuleekin vanha sukkeluus: kameli on oikeastaan komitean suunnittelema hevonen.

Runot kestävät aikaa eri tavoin. On aikansa tapahtumiin sidottuja päiväperhosia. Toiset runot puolestaan jatkavat elämäänsä vuosikymmeniä, kuten Yrjö Jylhän koskettavat sota-ajan tuntojen kuvaukset. Topeliusta ja Runebergia, samoin kuin suuria eurooppalaisia runoilijoita luetaan vuosisatojen ajan.

Raamatun runous on omassa luokassaan. Psalmien kirjan tekstit ulottuvat suullisena perimätietona jopa 3000 vuoden taakse. Silti nuo runot ja laulut ovat edelleen ajankohtaisia ja puhuttelevat aivan erilaisten aikakausien ihmisiä. Psalmit lienevätkin maailman luetuin runokokoelma.

Esimerkiksi psalmi 23, ”Herra on minun paimeneni”, on inspiroinut monia säveltäjiä. Mieskuoroissa tunnetaan H.B. Kleinin teos ”Mun paimen Herra on”, sekä edesmenneen kanttorimme Eero Annalan suosikki, Kaj-Erik Gustafssonin säveltämä ”Paimenpastoraali”. Sitä kuoromme esitti kirkossa monet kerrat Eeron säestäessä uruilla.

Kyseisen psalmin 23 ei pitäisi kaiken järjen mukaan puhutella nykyihmistä; ovathan sen vertauskuvat kotoisin aivan muualta kuin Kallion kuplasta. Mutta kysymys ei pohjimmiltaan olekaan kielikuvista, vaan ihmisen ikuisesta kaipuusta turvallisuuteen. Turvan puutteestahan monen nuoren ilmastoahdistuskin kertoo.

”Jos Herran sanaan turvasit muun turvan pettäessä,

jos sanan suojaan pakenit maailman myrskytessä,

niin löysit paikan siunatun, saa sydän siellä rauhaa,

sataman löysit suojatun, ei siellä myrskyt pauhaa.”

(Virsi 183:5).