Liisa Laurila

Häivähdys Joulua

Vanhoja puita kylätien varrella. Oksien lomassa näkyvät punaiset pihlajan tertut, ne odottavat talven lintuja aterialle.

Syksy etenee, vuosi kaartuu kohti talvea, taittuu jouluun.   

     Puut ovat paljaat, lehdistään luopuneet, peltojen musta multa on kynnetty esiin. Värit hiipuvat, sävyt vaimenevat. Aamuisin maassa on kuuraa, oikea lumipeite antaa vielä odottaa itseään. 

     Vanhojen puiden oksistot kohtaavat kylätien laidalla. Kyhmyisten ikipuiden lomassa kasvava pihlaja kantaa vielä viimeisiä marjojaan, talvilintujen tulla. Maisemassa on jo himmeä häivähdys joulua. 

Mitä toivoisit joululahjaksi? 

       Kaikki välttämättömät esineet ja asiat on jo hankittu tai saatu, kiitos kysymästä. Jos tarvitsisin tai haluaisin jotain uutta, toivon, että saisin tehdä valintani itse, oman makuni mukaan. 

     Anteeksi, mutta huomaan joka vuosi olevani vielä viimevuotistakin vähän huonompi lahjottava. Kranttu, oli ennen tapana sanoa. 

Ingemaj Nymanin käsityönä tekemä tonttukoriste. Punamekkoinen tonttutyttö kiipeää köyttä pitkin.

Tai ehkä jos sittenkin… 

      Voisitko antaa minulle lahjaksi yhden oikean lapsuuden joulun? Muistat varmaan, millainen se oli. 

      Puhdasta valkoista lunta oli kaikkialla, paksulti. Iltaisin oli kylmää ja taivas niin kirkas, että kaikki tähdet loistivat. Illalla sytytettiin kynttilä pihan lumilyhtyyn tai jäälyhtyyn. Luminen tie narskui askelten alla ja vaikka kuinka yritti panna vastaan, äiti pakotti pukemaan karheat, pistelevät villavaatteet. Hetken aikaa ne kutittivat, sitten niihin tottui. 

      Joulun odottaminen alkoi ensimmäisestä adventista. Ihan sietämättömän jännittävää ja kihelmöivää aikaa ennen aattoa riitti ja riitti, avattiin kalenterin luukkuja ja niitäkin oli vain yksi päivää kohti. 

      Äiti leipoi, kinkku oli liossa suolavedessä ja kaikkea mahdollista piti kypsentää, pilkkoa, muussata, vatkata, suurustaa, kaulia ja hauduttaa. Keittiössä oli kuuma, kun puuliedessä paloi joka päivä tuli. Herkut kiikutettiin kylmäkomeroon, myöhemmin sentään tuli jääkaappi, joka joulun alla melkein ratkeili liitoksistaan, niin täynnä se oli.      

      Aattoiltana vaatimaton arkiruoka vaihtui runsaaseen ja juhlavaan jouluateriaan eikä kukaan nirsoillut, vaikka jouluruokia riitti moneksi päiväksi. 

      Sitten tuli aatto ja aattoiltana tuli joulupukki. Myöhemmin olen kuullut, että se oli Gröndahlin setä eikä oikea joulupukki, mutta epäilen selitystä, sillä ihan oikeita lahjoja me saimme. Ei sellaisia kukaan naapurin setä olisi voinut antaa.     

      Vaaleanpunainen kerrasto ja yöpaita, mutta myös ihania uusia kirjoja ja suklaata. Joulukirjojen lukeminen on parasta kaikesta, sai valvoa vaikka aamuun asti, jos jaksoi. Useimmiten uni tuli pian, kesken lukemisen, kaiken jännittämisen ja touhuamisen jälkeen olikin väsynyt. 

Joulukuusen pallot ja sähkökynttilät oksilla, yksityiskohta.

Varmaankin vanhemmat olivat vaivihkaa ja täydellisen salamyhkäisyyden turvin aloittaneet joulun valmistelemisen jo hyvissä ajoin. Ensimmäisistä jouluistani on yli 70 vuotta enkä niitä ihan ensimmäisiä muista, vaikka varmasti juuri ne olisivat kaikkein muistorikkaimpia. 

     Kaikkein pienimmille, malttamattomimmille joulusta ei vieläkään saisi liian aikaisin kertoa, tämän olen kokenut äitinä ja isoäitinä. Jouluvalmistelujen piilottelu on yhä vaikeampaa, kun joulu alkaa vilahdella katukuvassa jo lokakuussa. 

Lapsen leikkaama silkkipaperitähti ikkunassa.

Kaikkea saa, kaikkea on, valmiina ja vaivattomana. Jos joulu ennen oli kestävyyslaji kaikkine valmisteluineen, nyt se voi jopa olla nopea tekniikkalaji. Lohdullista kiireisille, helppoa niille, joilla ei ole halua tai voimia valmistelujen kaikkiin vaiheisiin. 

     Enkä tiedä, tyydyttäisiinkö enää nykyään syömään samoja ruokia läpi kaikkien välipäivien. Pula-ajan jälkimainingeissa se onnistui, oltiin iloisia siitä, että syötävää riitti.        

      Ehkä en ole ainoa emäntä, joka on huomannut, ettei lanttulaatikon tai perunalaatikon tekeminen niin vaikeaa ole. Erityistä taitoa kysyy, jos pitää valmistaa pienelle perheelle pieni herkullinen annos perinneruokaa. 

Korona-aika kaikkine rajoituksineen on ehkä saanut aikaan pienen käännöksen taaksepäin. Joku kertoi valmistaneensa leivänjuurta, toinen haluaa tehdä jouluoluet itse. Kaikkea ei osteta, vaan tehdään omassa keittiössä, ajan kanssa. Kun ollaan kotosalla, etätöissä, ehditään. 

      Useimmat joulun perinneherkut ovat verkkaan valmistuvia, hiljalleen haudutettuja, rakkaudella kypsennettyjä. Eivät ne lopultakaan niin työläitä ole, valmistuminen vaatii hiukan silmällä pitämistä, on oltava paikalla, mutta muihinkin askareisiin ehtii. 

       Tuttujen herkkujen mukana taloon tulee ihana, jouluinen tuoksu. Se, jonka jo lapsuuden jouluista muistaa. Yksi parhaista lahjoista.  

Kuu loistaa kaupungin yllä. Yöllä voi pakastaa. 

On siellä, jo häivähdys joulua. 

Alkuilta, kuu nousee puiden yläpuolelle

0 comments on “Häivähdys Joulua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: