NYT SYTTYY TOIVON KYNTTILÄ

Tänä sunnuntaina vietämme juhlaa, joka vielä muutama vuosikymmen sitten oli monelle suomalaiselle yksi vuoden tärkeimmistä juhlapäivistä. On ensimmäinen adventti, uuden kirkkovuoden alku, Hoosiannan sunnuntai. Valmistautuminen jouluun voi alkaa. Joku vielä muistaa senkin, että maanantaista alkaa myös pienen paaston aika. Se huipentuu jouluaattoon. Sana ”paasto” voi olla esimerkki maailman muuttumisesta. Kun sanan kirjoittaa Googlen hakuun, vastaukseksi saa satoja erilaisia paastoamisen ohjeita ja metodeja, mutta kristillinen paasto ei näytä nousevan hakutulosten kärkeen.

Adventti tulee latinan sanoista adventus Domini eli Herran saapuminen. Ensimmäinen adventti on iso kristillinen juhlapäivä, jonka merkitys on uskonnollisuuden muuttuessa myös monilta ihmisiltä hämärtynyt. Väitän kuitenkin, että adventtiin liittyvä hengellisyys kulkee edelleen useimman suomalaisen mukana. Se on osa sitä perintöä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle – vähän muuttuneena, mutta siirtyy kuitenkin. Se siirtyy myös uusille suomalaisille, jotka joskus vähän ihmetellenkin koettavat päästä perille uuden kotimaansa traditioista ja perinteistä.

Vietämme tätä adventtia monien ahdistavaltakin tuntuvien otsikoiden varjossa. Koronaepidemia ei tunnu hellittävän, huolestuttava pakolais- ja siirtolaiskriisi pysyy otsikoissa ja poliittiset jännitteet Euroopan sisällä ja rajoillakin tuntuvat lisääntyvän.

Mediaotsikot väittävät ahdistuneisuuden, masennuksen, pahoinvoinnin ja ristiriitojen koko ajan lisääntyvän. On hämmentävää seurata, miten vaikea tämän hetken julkisuudesta on löytää myönteisiä, positiivisia, valoisasti tulevaisuutta peilaavia mielipiteitä. Olemmeko joutuneet negatiivisuuden vangeiksi?

Ensimmäisenä adventtina kirkoissa – ja kodeissakin – sytytetään perinteisesti yksi kynttilä. Tätä ensimmäisen adventin kynttilää kutsutaan toivon kynttiläksi. Tänään sen sytyttäminen on tärkeämpää kuin koskaan. Sytytä sinäkin tänään toivon kynttilä ja ajattele samalla mitä kaikkea hyvää toivot itsellesi, läheisillesi, ystävillesi – tai vaikkapa Keravalle, koko Suomelle ja miksei maailmallekin!

On hyvä myös muistaa, että kynttilän liekki on rukouksen vertauskuva. Ortodoksikirkkojen sipulin muotoiset tornikupolit kertovat, että kirkkorakennus itsessään on rukouksen tyyssija. Viesti on siis vahva – kynttilän liekki kertoo rukouksesta ja toivosta.

Tutkijoiden mukaan toivo on meille ihmisille elintärkeä tunne. Se on jotakin sellaista, joka eläimiltä sanotaan puuttuvan. Toivo kuljettaa ihmistä eteenpäin kaikkein vaikeimpinakin aikoina ja toivo on myös kollektiivinen tunne, joka pitää jopa yhteiskuntia pystyssä.

Toivo on hämmentävä asia. Se on tunne, jota on vaikea määritellä, tai jota tutkijat eivät ole pystyneet mittaamaan samalla tavalla kuin esimerkiksi vihaa, iloa tai surua. Ne saadaan herkillä laitteilla näkyviin sähköisinä muutoksina aivoissa ja kehossa, mutta ei toivoa. Silti tiedetään, että toivottomuus, epätoivo ja totaalinen tulevaisuususkon menettäminen johtavat usein ihmisen vakavaan sairastumiseen.

Meille kristityille toivolla on aivan erityinen asema. Toivo on yksi kolmesta kristillisestä hyveestä. Ne kaksi muuta ovat usko ja rakkaus. Paavi Franciscus on sanonut, että toivo on kuin taivaaseen heitetty ankkuri. Ja Suomen luterilaiset piispat totesivat viime pääsiäistervehdyksessään, että toivo on Kristus itse, kun he kirjoittivat Jeesuksen ristinkuolemasta. Kristityillä toivo liittyy siis jumalalliseen lupaukseen.

Kristittyjen toivolla on oma lisäsävynsä, mutta kaiken sen perusteella, mitä toivosta tiedetään, on hämmentävää, ettei toivon merkityksestä puhuta enempää. Meidän jokaisen pitäisi tietää toivosta enemmän, koska se vaikuttaa meidän kaikkien hyvinvointiin. Ennen kaikkea mielipidevaikuttajien pitäisi oivaltaa, miten negatiivinen, uhkakuvia korostava keskustelukulttuuri, murentaa ihmisten tulevaisuustoivoa.

Mitä toivo sitten on? Se on jotakin sellaista, jonka pieni lapsi saa huomaamatta vanhemmiltaan ja läheisiltään. Se syntyy hyväksymisestä, vuorovaikutuksesta, luottamuksesta, avoimuudesta, elämänhalusta, kannustuksesta, vastavuoroisuudesta, suhteista toisiin ihmisiin. On siis aika pelottavaakin ajatella, mitä kaikkea meidän vanhempien pitäisi huomata silloin, kun lapsemme vielä ovat pieniä!

Toivon perusta rakennetaan hyvin varhain, mutta toivoa voi vahvistaa myöhemminkin. Ensimmäisenä pitäisi huomata, miten pessimismi hallitsee elämäämme ympäröivää julkisuutta. Vaatii tietysti aika paljon oivallusta huomata, etteivät kaikki asiat ympärillämme tai yhteiskunnassamme ole menneet ihan päin seiniä!

On hyvä muistaa, ettei toivo ole sama kuin yltiöpositiivisuus tai optimismi. Toivoon liittyy myös järkevä realismi. Rakentava realismi ja muiden näkemyksiä aidosti kuunteleva asenne ovat toivoa vahvistavia mahdollisuuksia.

Lasten ja nuorten tulevaisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi meidän vanhempien pitää ihan tietoisestikin pyrkiä vahvistamaan toivoa täällä Keravalla ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Pitää rakentaa ja vahvistaa luottamusta, elämänhalua ja valoisuutta.

Tänään siis sytytämme toivon kynttilän. Hiljennymme liekin loisteeseen. Toivomme.

Huomenna maanantaina voimme sitten halutessamme aloittaa pienen paaston. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa henkistä hiljentymistä joulun odotukseen, elämän pohdintaa ja jostakin vanhasta luopumista. Voisiko luopumislistalla ensimmäisenä olla negatiivisuus?

Hannu-Pekka Laiho

P.S. Toivotan rauhaisa ja siunattua adventin aikaa Sinulle!