Viime keväänä Helsingin Sanomissa oli kuuluisan ranskalaisen filosofin ja kirjailijan Bernard-Henri Lévyn mielenkiintoinen haastattelu. Hän muun muassa pohti kuoleman ongelmaa ja tieteen roolia:
”Kuolema on nykyaikamme suurin tabu. Ajatus kuolemasta ja pahuudesta on tukahdutettu, siirretty mitättömyyden pilveen.” Hän jatkoi: ”Ihmiset haluavat luottaa sokeasti tieteeseen, mutta lopulta tiede on totuuden etsimistä. Polku pimeässä, johon osuu joskus pieniä valonkajeita. Tiede ei vapauta meitä pahasta, kuolemasta ja ihmiselämän kirotusta polusta.” Taidatko tuon selvemmin sanoa.
Saman valtalehden tiedesivuilla uskontotieteen yliopistonlehtori Matti Kamppinen vastaili lapsen kysymykseen ”miksi on niin monta uskontoa, jos on vain yksi jumala?”. Lehtorin mielestä ”tiede ei ole vahvistanut jumalan olemassaoloa. Uskonto ja niiden erilaiset jumalat ovatkin nykytiedon valossa ihmisten luomuksia.”
Ensimmäinen virke on tosi, koska kysymys Raamatun kuvaaman Jumalan olemassaolosta ei ole lainkaan tieteellinen kysymys. Asiaa ei siis voi tutkia tieteen menetelmin. Samasta syystä lehtorin toinen virke on osittain epätosi. ”Nykytiedon valossa” saattaa päteä monien uskontojen jumaliin ja muun muassa mammonan palvontaan. Kristinuskon kuvaamaa Jumalaa tämä ”nykytieto” ei koske, sillä tieteen keinoin kysymykseen ei kerta kaikkiaan voi ottaa kantaa.
Evankelisluterilaisen kirkon monesti kiusallisiin tilanteisiin saattanut, jo aikaa sitten edesmennyt dogmatiikan professori Osmo Tiililä lausahti aikanaan: ”Kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan”. Tuskin hän tarkoitti vain seurakuntien tehtävää hautausmaiden virallisina hoitajina, tai sitä, että yhteisten tragedioiden kohdatessa ihmiset kokoontuvat kirkkoihin suremaan ja sytyttämään kynttilöitä.
Uskontunnustuksesta lähes puolet käsittelee jollakin tavalla kuoleman jälkeistä elämää: ”…nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, …ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.”
Kirkolla on tärkeitä palvelutehtäviä omassa diakoniassaan ja ihmisiä auttavien yhdistysten rinnalla. Siinä missä yhdistyksen palvelutehtävä päättyy autettavan kuolemaan, kirkon ikiaikainen missio on muistuttaa meitä elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen ja antaa eväät, joilla ihminen voi Kristukseen luottaen siirtyä tuonpuoleiseen.
0 comments on “Kirkko ei kaihda kuolemaa”