Kun on tunteet

Voimme antaa sekä myönteisille että kielteisille tunteillemme suuren painoarvon. Meille saattaa tulla yllätyksenä se, että tunne-elämämme on vahvasti kytköksissä myös tapaamme ajatella asioista ja reagoida niihin toiminnalla.

Olen elämäni varrella aika-ajoin toivonut, että tunteeni olisivat olleet toisenlaiset. Tai että niitä ei olisi ollut ollenkaan. Olen myös ihmetellyt jälkeenpäin, miten olenkaan voinut mennä niin tunteet edellä johonkin asiaan ja toiminut siten, ettei seurauksena ole ollut mitään erityisen hyvää. Kuitenkin; kun menen asiassa pintaa syvemmälle, ymmärrän, että tunteilleni on ollut monia selittäviä tekijöitä, eikä vähäisimpänä lainkaan oma ajatusmaailmani.

Tunteiden tukahduttaminen ei ole hyvä vaihtoehto. Tärkeää olisi pysähtyä tunteitten äärelle ja kohdata niitä avoimin mielin, yksin tai yhdessä muiden kanssa. Turvattomuuden tunteen syynä voi olla todellisia kokemuksia menneisyydessä. Ahdistuksen tunteen takaa voi löytyä surua ja kyyneleitä. Jatkuvan fyysisen läheisyyden kaipuun yhtenä syynä voi olla arvostamattomuuden ja väheksytyksi tulemisen kokemuksia.

Ajatusmaailmamme saa ravintoa kaikesta mahdollisesta ympärillämme olevasta. Siinä on aineksia vaikka minkälaisiin tunteisiin, joita saatamme vahvistaa kerta toisensa jälkeen omalla toiminnallamme. Jos tunteemme ovat usein epämukavia tai ahdistavia, olisi hyvä pohtia, onko meillä tapana ajatella asioista kielteisesti, esimerkiksi torjuvasti tai murehtimalla. Tunteilla kun on taipumus lähteä nopeasti ajatustemme kanssa laukalle mukaan.

Ei ole tavatonta sulkea asioita pois elämästä helposti reagoivan tunne-elämän tähden. Jos pidämme tunteitamme tärkeimpänä totuuden torvenamme, on vaikeaa elää tasapainoista arkea. Jos taas emme anna niiden olla joka asiassa johtotähtinämme, on helpompi hiljentyä kiinnittämään huomiomme ajatuksiin, joita kenties vaalimme ja joiden mukaisesti toimimme.

Kun meillä on voimakkaita, elämäämme häiritseviä tunteita jonkin asian suhteen, on tehokasta viedä asia myös Taivaan Isän luo ja kertoa se hänelle. Joskus on tunteita, joista emme haluaisi puhua Jumalalle. Juuri silloin niistä olisi hyvä puhua ja antaa myös Jumalan auttaa meitä päästäksemme eteenpäin; hän haluaa, että tunne-elämämmekin olisi tasapainoista. Jos meillä on suurempi taipumus kokea levottomuuden tunteita, kuin seesteistä rauhaa, on hyvä huomata, että voimme iloita ymmärryksen tasolla; se on esimerkiksi kiitollisuutta kaikesta hyvästä, jota elämässämme voi olla.

En ole voinut uskonelämässäni jäädä tunteitteni varaan, vaan minun on ollut jossain vaiheessa alettava opettelemaan Jumalaan ja hänen sanaansa luottamista ja sillä tiellä olen edelleen. Minulle on ollut hyvin tärkeää ymmärtää, että usein tunteet eivät tue uskoa; ne on pitänyt laittaa narikkaan. Tunteet kun ovat niin herkkiä ja taipuvaisia vaihtelemaan; vaihtelevatko mitkään niin kuin ne tekevät?

Jumalaan ja hänen lupauksiinsa voimme onneksi luottaa tunteistamme huolimatta. Lainaan Watchman Neen kirjasta ”Sielun piilevä voima” hänen ajatustaan rukouksesta; ”Meidän rukoustemme tulee olla suunnattu taivaalliselle Isälle, Hänen kuultavakseen. Jumala tahtoo meidän lähettävän rukouksemme taivaaseen uskon kautta huolimatta siitä, ovatko tunteemme hyvät tai pahat, tai onko meillä tunteita ollenkaan.” Seikkaperäisesti ajatuksiemme voimasta ja niiden suunnattomasta vaikutuksesta omaan elämäämme avaa puolestaan Caroline Leaf kirjassaan ”Kytke aivosi päälle”.