Kansansa palvelija

Kuukausi sitten yksi maailmankuvani perusrakenteita pystyssä pitäneistä paasista mureni palasiksi. En taida olla tilanteen kanssa yksin. Venäjän aggressiivinen hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt koko Eurooppaa.

Olen viime aikoina usein miettinyt, minkä palasen Vladimir Putinin aloittama sota repäisi elämäni kivijalasta irti. Kyse ei ollut yhdestä kivenmurikasta. Kyse oli enemmänkin graniittipaadesta, joka kannattelee koko olemassaoloamme. Kyse oli luottamuksesta.

Miksi kyse on minulle niin isosta asiasta? Ehkä siksi, että kyse on elämän perusasioista. Luottamus on koko ajan läsnä arkisessa elämässämme, mutta luottamuksella on myös uskonnollinen ulottuvuus. Minulle on lapsesta asti sanottu, että voin luottaa Taivaan Isän pitävän minusta huolta. Voin luottaa Jumalan hyvyyteen, vaikka en Häntä näe.

Usko ja luottamus, sekä niihin liittyvä rakkaus ja toivo, ovat niitä elämän perusrakenteita, joiden varassa uskallamme elää arkea eteenpäin.

Olemme luottaneet esimerkiksi siihen, että vaikeiden aikojenkin keskellä on tiettyjä asioita, joita ei kokonaan heitetä romukoppaan. Suomalainen yhteiskunta pysyy pystyssä yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen varassa. Sama pätee laajemminkin. Sääntöpohjainen maailmanjärjestys on yksi tällainen asia. Ilman kansainvälisiä sopimuksia, ja usein pelkästään yhteisesti hyväksyttyjen, kirjoittamattomienkin eettisten ja moraalisten koodien noudattamista, olisimme kaaoksessa. Olemme myös ajatelleet, että ”sivistyneiden” valtioiden ja niiden johtajien tekemillä sopimuksilla on joku merkitys.

Presidentti Putin murskasi tämän luottamuksen ja järjestyksen. Ihan omasta elämästämmekin tiedämme, että menetetyn luottamuksen palauttaminen ei ole helppoa. Tulevaisuus on siksi pitkään epävarma ja ennustamaton.

Vaikeuksien keskellä ihmiset – ja kansakunnatkin – etsivät turvaa toisistaan. Yhtenäisyys on uskomaton voima. Sen näemme tämän päivän Ukrainassa. Vielä muutama vuosi sitten riitelevänä ja hajanaisena nähty maa on yhdistynyt yhteisen vihollisen edessä. Ukrainalaisten päättäväisyys, uhrautuminen ja rohkeus on saanut muunkin maailman toimimaan.

Yhtenäisyyden ja empatian aalto on vyörynyt Suomenkin yli. Harvoin on nähty tällaista auttamishalua ja vastuunkantoa. Ukrainalaisista on tullut hädässä olevia lähimmäisiä, joita pitää auttaa. Julkinen kiistely pakolaisten auttamisesta on tauonnut.

Sotapäätöksen tehnyt Venäjän johto oli täysin väärin informoitu Ukrainan sisällä tapahtuneesta kehityksestä. Ehkä heille oli uskoteltu, että maata johtaa kyvytön ja korruptoitunut koomikkopelle, joka antautuu ensimmäisestä granaatista ja karkaa oligarkien luksusjahdilleen.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyistä on tullut yksi sodan rohkeista sankareista. Suomenkin mediassa vielä viime vuonna koomikkona tituleerattu Zelenskyi on osoittanut olevansa valtiomies, todellinen kansan palvelija. Vähättelevä nimitys ”koomikko” ei kertonut sitä, että Zelenskyi on myös menestynyt liikemies ja oikeustieteilijä.

Zelenskyin kansansuosio perustuu satiiriseen Ukrainan sisäpolitikasta kertovaan tv-sarjaan Kansan palvelija. Satiirisarja kertoo historianopettaja Vasyl Holoborodkosta, joka yllättäen – ja korruptoituneen valtaeliitin kauhuksi – valitaan Ukrainan presidentiksi. Volodymyr Zelenskyi näyttelee tuota historianopettajaa, joka lähtee kitkemään valtavaa korruptiota ja joka haluaa uudistaa Ukrainan nykyaikaiseksi demokratiaksi.

Zelenskyin roolihahmo julistaa tv-sarjassa niitä samoja periaatteita, joita hän nyt presidenttinä toteuttaa. Vaikeuksien keskellä roolihahmo vakuuttaa, että hän ennemmin kuolee kansansa puolesta kuin luovuttaa ja lähtee karkuun.

En muista aiemmin olleeni tilanteessa, jossa fakta ja fiktio kulkevat tällä tavalla käsi kädessä. Pommien murjoessa Mariupolia, Kiovaa ja Harkovaa, oikea presidentti Zelenskyi luo herkeämättä kansaansa tulevaisuudenuskoa. Samaan tapaan näyttelijä-presidentti puhui tv-sarjassa samoin sanakääntein siitä, miten hän haluaa uudistusten ja muutosten kautta rakentaa ukrainalaisille paremman tulevaisuuden.

Ukraina on sijainniltaan erikoinen maa. Se on keskellä Euroopan itään ja länteen jakavaa linjaa. Se kulkee pitkin Dnepr-jokea. Historian aikana osia maasta on kuulunut mm. Puolaan, Venäjään ja Itävalta-Unkariin. Maassa ovat läsnä myös isot uskonnot ortodoksisuus, katolisuus, juutalaisuus ja islam. Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe sanookin, että Ukraina ei ole perinteisellä tavalla kansakunnan muodostama valtiokokonaisuus vaan ihmisten muodostama tunneyhteisö.

Volodymyr Zelenskyi on tunnetasolla selvästikin pystynyt koskettamaan ukrainalaisia niin tv-sarjan roolihahmona kuin nyt presidenttinäkin. Ihmisissä on herännyt oikeudenmukaisuuden vahvistama toivo jostakin paremmasta. Toivo jostakin sellaisesta, jonka saavuttaminen vaatii suuriakin uhrauksia.

Tulevaisuudenuskon, luottamuksen ja rakentavan yhtenäisyyden merkityksen muistaminen on suomalaisillekin tärkeää nyt, kun käymme keskustelua omasta tulevaisuudestamme.

Suomalaiset ovat kriisien keskellä aina löytäneet yhtenäisyyden. Ja ovat löytäneet myös luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Kodeissa ja kirkoissa ristitään nyt tuhannet ja taas tuhannet kädet ja pyydetään Jumalan huolenpitoa niin ukrainalaisille kuin meillekin. Häneen rakkauteensa voimme luottaa, vaikka muut luottamuksen pettäisivät.

Hannu-Pekka Laiho