Jokaiselle jotakin

Äitini toimeliaisuuden vaikutuksesta minä ja sisareni aloitimme kansakouluiässä soittokoulun. Harjoittelu aloitettiin nokkahuilulla ja aikanaan siirryttiin poikkihuiluun. En kuitenkaan nähnyt riittävästi vaivaa harjoitellakseni soittoläksyjä kunnolla ja vaikka tauon jälkeen teini-iässä palasin soittotunneille reiluksi vuodeksi, ei harrastus saanut kohdallani tuulta alleen.

Äitini toimeliaisuus johdatti minut ja sisareni myös kesäteatteriin Annie mestariampujaan näyttelemään ja myöhemmin Radion lapsikuoroon, mutta kunnon kipinää ei syttynyt näihinkään lajeihin. Tanssimaan sen sijaan olisin palavasti halunnut. Koulukaverini kävi Aira Samulinin tanssikoulua, ja tunneille sai kerran mennä tutustumaan ilmaiseksi. Mutta vaikka opin tuossa tuokiossa sen aikaisen hittisävelmän Pop Cornin tanssiaskeleita, ei äidiltäni heltynyt lupaa aloittaa harrastusta.

Kun olin lukion ensimmäisellä luokalla, ompeli tyttökaverini itselleen valkoisesta lakanasta muodikkaat housut. Olin aivan ihastunut ja sain kerran lainatakin niitä. Perheessäni ei ollut ompelukonetta, oppikoulun käsityötunneista oli jo aikaa eikä minulla ollut juuri mitään käsitystä vaatteen ompelusta. Siitä huolimatta jonkin ajan kuluttua noista valkoisista housuista ostin ruudullista kangasta ja harsin käsin kokoon bleiserin tapaisen. Seuraava tavoitteeni oli ommella trikoopaita. Olin kuvitellut paidan mielessäni ja miettinyt miten se tehtäisiin. Ostin trikookangasta ja minulla taisi tuolloin olla jonkun ompelukonekin lainassa, mutta niin tai näin, valmis paita ei muistuttanut lähimainkaan mielikuviani ja heitin sen roskiin.

Noina vuosina olin jo perheellinen ja tapahtui niin, että eräänä kesänä vanhempani toivat lomalta palatessaan minulle isoäitini poljettavan ompelukoneen. Sitä onnea, kun sen sain! Tulisin ompelemaan sillä useita vuosia. Ompelukaavoista en ollut lainkaan kiinnostunut, mutta jotenkin onnistuin leikkaamaan kankaita ja sain aikaiseksi ihan pidettäviä vaatteita. Minusta oli ihanaa suunnitella niitä, vaikka toteutus oli todella työn takana.

Joitakin vuosia myöhemmin innostuin Burda-lehden kaavoista ja taitoni monipuolistuivat. Ompelin vuosien kuluessa lukuisat määrät puseroita, hameita, mekkoja, jakkuja ja takkeja. Noina vuosina lähes kaikki työelämässä käyttämäni vaatteet olin tehnyt itse, ompelua oli tuolloin tosin jo helpottamassa ensimmäinen sähköinen ompelukoneeni.

Halusin myös alkaa kutomaan mattoja, vaikka en tiennyt aiheesta juuri mitään. Menin kudonta-asemalle, ostin trikookuteita ja kudoin ensimmäisen maton. Kun se otettiin pois kangaspuilta, maton sivut aaltoilivat harmillisesti. En tiennyt, että trikookudetta ei pidä syöttäessä juurikaan venyttää, eikä varsinkaan venyttää epätasaisesti. En silti lannistunut vaan purin kuteet uudelleen käytettäväksi. Tuon ensimmäisen maton jälkeen kudoin vuosien varrella metrikaupalla erilaisia mattoja ja poppanoita ja tutustuin myös posliininmaalauksen saloihin.

Nyt nuo kiihkeät tekemisen ajat ovat jo kaukana takana. Ajattelen niitä monia kykyjä ja intohimoja, joita meille ihmisille, jokaiselle jotakin, on suotu. Ajattelen, että niitä on suotu ihan meidän itsemme iloksi ja nautittavaksi rikastuttamaan elämäämme ja usein iloksi ja hyödyksi muillekin. Joku haluaa lentää taivaalle ja joku tutkia meren syvyyksiä. Joku haluaa pysyä maankamaralla ja luoda käsillään mitä erilaisempia asioita. Kun meillä on unelmia ja halua luoda, halua suunnitella sekä mahdollisuus toteuttaa, on meillä myös taipumus venyä monenlaisiin suorituksiin. Kaikki ei aina onnistu ja ehkä petymme monta kertaa. Meillä on kuitenkin elämänpituinen aika löytää se, mikä meitä itseämme innostaa. Ompelutaito on tuonut elämääni valtavasti iloa ja vaivannäkö on ollut palkitsevaa. Paljon olen sen kautta toteuttanut luomisvimmaani ja saanut levittää iloa ja hyötyä myös ympärilleni. Uskon, että tämä kaikki on lahjaa Luojaltamme.