Hannu-Pekka Laiho

Kumman Jumala kuuli?

Minua on viime aikoina mietityttänyt mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös ilmeisen vaikea kysymys. Arvaan jo etukäteen, että joku ystävistäni varmastikin lausuu tämän blogin luettuaan painavan varoituksen sanan: noin vaikeaan teologiseen asiaan ei maallikon pitäisi sotkeutua!

Viisaista varoituksen sanoista huolimatta kerron pähkinäni sinullekin, koska se on ollut mielessä kymmeniä kilometrejä. Niin, olen hiihdellyt Pyhätunturin maisemissa – siis monelle tutun Kansan Raamattuseuran Kairosmajan lomakeskuksen maisemissa Pyhätunturilla – nyt jo 400 kilometriä ja edelleen kysymys ”Kumman Jumala kuuli?” on tyhjentävää vastausta vailla.

Ensin vähän asian taustaa. Olin loppuvuodesta 2019 Bosniassa pakolaisleirillä kansainvälisen Punaisen Ristin viestintäasiantuntijan tehtävissä. Leirillä oli pahimmillaan kahdensansataakin lähinnä Afganistanista, Pakistanista, Syyriasta ja Irakista Eurooppaan pyrkinyttä miestä. Matka oli pysähtynyt Bosnian puolelle Kroatian EU-rajan tuntumaan. Miehet olivat surkeissa oloissa suojapeitteistä ja huonokuntoisista teltoista kokoon kyhätyssä metsäleirissä 10 kilometrin päässä Bihacin kaupungista.

Leiri ei ollut minkään organisaation tai viranomaisten valvonnassa ja kansainvälinen Punainen Ristikin kertoi minulle komennuksen alussa mahdollisista turvallisuusriskeistä ja korosti varovaisuutta. Viiden viikon aikana minulla ei kuitenkaan ollut leirillä mitään ongelmia.

Tämä on FB:n profiilikuvani, joka on säilynyt samana 2,5 vuotta. . Kafil oli aina valmis tarjoamaan apuaan, eikä koskaan valittanut – toivoi vain parempaa huomista. Kuva H-P Laiho

Opin tuntemaan joitakin miehistä vähän paremmin. Huomasin, että joka päivä he pitivät minusta vaivihkaa huolta. Kun kuljeskelin pitkin metsäleiriä, aina joku näistä uusista ystävistä lähti kulkemaan kanssani, tai jäi vähän matkan päähän varmistamaan, että ”isoisä” – kuten he minua leppoisasti kutsuivat – ei kohtaa mitään odottamatonta. Kukaan ei korostanut minulle vaaroja, mutta joku sanoi, että ”kaikki ihmiset eivät täälläkään ole hyviä ihmisiä”.

Päivien aikana minulla oli aikaa jutella miesten kanssa ja aikaa oli myös miehillä kertoa elämästään. Puhuttiin heidän kokemuksistaan, oloista kotimaassa, salakuljettajista, kuukausia ja jopa vuosia kestäneestä tuskallisesta vaelluksesta kohti Eurooppaa ja parempaa elämää.

Opin jotakin myös heidän perheistään ja oli luonnollista, että esille tuli myös uskonto. He tiesivät, että minä olen kristitty ja minä tiesin, että he olivat muslimeja. Oli luonnollista, että illalla lähtiessäni pois leiriltä kohti hotellia, joku toivotti ”God bless you” ja minä vastasin oman siunauksen toivotuksen.

Yksi sympaattisimmista uusista ystävistäni oli Kafil, Pakistanin Kashmirista kotoisin ollut vajaa viisikymppinen mies, joka kertoi muita vähän enemmän elämästään ja perheestään. Kun leiri lopulta purettiin joulukuussa 2019 ja miehet siirrettiin Sarajevoon, Kafil pyysi minua rukoilemaan hänen puolestaan. Otimme lähdön päivinä yhteisen ”kaverikuvan” ja kotiin päästyäni laitoin sen Facebookini profiilikuvaksi.

Kaakkois-Bosniassa Bihacin kaupungin lähellä sijainnut Vucjakin metsäleiri oli järkyttävä paikka. Telttakyhäelmät suojasivat vain vähän sateelta ja kylmyydeltä. Kuva HP Laiho

Ajattelin, että pitäisin tuon profiilikuvan sivullani siihen asti, kun Kafil on onnistunut saavuttamaan unelmansa eli pääsemään Italiaan, jonne hän oli kaiken aikaa pyrkimässä. En silloin arvannut, miten pitkään kuva säilyisi sivullani. Pidimme viikkojen ja kuukausien aikana yhteyttä Messingerin ja WhatsAppin kautta. Kuulin, miten Kafil kerta toisensa jälkeen yritti päästä rajojen yli ja miten hänet aina otettiin kiinni ja palautettiin Bosniaan.

Tiesin suurin piirtein, missä Kafil milloinkin oli. Joka kerta viestejä vaihdellessamme toivotimme Jumalan siunausta ja hän pyysi usein, että edelleen rukoisisin hänen puolestaan.

Muutama viikko sitten sain Kafililta lyhyen viestin. ”Olen päässyt Kroatiaan ja odotan nyt, että pääsen muutaman päivän päästä Slovenian kautta Italiaan”! Tästä alkoi Keravallakin jännittynyt odotus. Pääseekö mies eteenpäin, vai palautetaanko hänet 17. kerran takaisin jollekin bosnialaiselle pakolaisleirille.

Lopulta pari viikkoa sitten tuli uusi viesti. ”Olen junassa Italiassa menossa kohti Milanoa!” Ja tätä seurasi muutaman päivän päästä tieto ”Olen koronakaranteenileirillä Pohjois-Italiassa!”

Kafilin neljä vuotta jatkunut vaellus sisällissodan Kashmirista oli päättynyt Euroopan unioniin ja samalla minulle tuli pähkinä mietittäväksi – kumman Jumala kuuli?

Hannu-Pekka Laiho

0 comments on “Kumman Jumala kuuli?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: