Keravalainen toimittaja ja viestintäkonsultti Pasi Kivioja kirjoitti mainion tietokirjan maailmalla leviävistä kummallisuuksista. ”Salaliittoteorioiden ihmemaassa” –kirjaa kootessaan hän työskenteli erikoistutkijana Turun yliopiston FINSCI-hankkeessa, jossa tutki suomalaisten suhtautumista salaliittoteorioihin. Kirjassa esitetään tuoreita tuloksia suomalaisten uskomuksia koskevasta kyselytutkimuksesta sekä lukuisia esimerkkejä muualla maailmassa vaikuttavista salaliittoteorioista.
Salaliittoihin uskominen kumpuaa ihmisten epäluulosta erilaisia virallisia totuuksia kohtaan. Onko kuussa oikeasti käyty vai filmattiinko ”avaruuslento” Saharassa? Toimiko presidentti Kennedyn ampuja yksin vai oliko takana isompi salaliitto? Varastettiinko Yhdysvaltain presidentinvaalit, kun Trump ei päässytkään jatkokaudelle? Ovatko juutalaiset kaikkien koiruuksien takana?
Kristinuskon tärkeimpään tapahtumaan, Jeesuksen ylösnousemukseen, muuten liittyy myös salaliittoteoria. Matteuksen evankeliumin lopussa kerrotaan, kuinka ylipapit lahjoivat haudalla vartiossa olleita sotilaita levittämään väärää tietoa: ”Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet.” Evankeliumin mukaan tämä salaliittoteoria sinnitteli hengissä ainakin muutaman vuosikymmenen.
Suomessa kansalaisten hyvä koulutustaso ja tarjolla oleva moniääninen lehdistö antavat hyvän suojan kaikenlaiselle huuhaalle. Siksi meillä salaliittoteoriat tai valheet eivät uppoa ihmisiin yhtä helposti kuin vaikkapa Venäjällä. Lyhyttä 15 vuoden puolidemokraattista jaksoa lukuun ottamatta venäläiset ovat vuosisatojen ajan vastaanottaneet totuuksia tsaarilta – millä nimikkeellä tämä kulloinkin esiintyykin. Nykyisin siis presidenttinä.
Silti maassamme on ihmisiä, jotka ”haluavat ottaa itse selvää asioista”. Pyrkimyshän on hyvä ja mitä kannatettavin. Paavalikin kehoitti aikansa kristittyjä tähän. Ongelma syntyy siitä, ettei asioista selville ottajalla välttämättä ole edellytyksiä punnita kriittisesti netistä, keskustelupalstoilta tai Esson baarista onkimaansa ”tietoa”. Mikä tahansa googlaus tai somepostaus saatetaan ottaa todesta, jos sillä saadaan vahvistusta omalle näkökulmalle.
Lehtihaastattelussa (HS 27.4.2022) Kivioja kertoo havainneensa, että salaliittoteorioihin ”hurahtavat” herkimmin esimerkiksi henkimaailman asioihin uskovat ihmiset. Monenlaista henkisyyshömpää onkin nykyisin liikkeellä. Kun juureva suomalainen kristillisyys ei enää tunnu vetoavan nuorempaan kansanosaan, hengellisyyden vaihtoehtoja etsitään idän uskonnoista, maahisista, ruokavaliosta, kiinalaisesta lääkitsemisestä ja ties mistä. Millä tavalla me seurakuntalaiset osaisimme nykypäivänä vastata myönteisesti tähän korvikehengellisyyteen?
Terve luterilaisuus suojaa myös salaliittoteorioilta. Luther korosti sekä uskoa että arkijärjen käyttöä. Luterilainen usko ei ole herkkäuskoisuutta tai uskomista mihin tahansa. Uskomme ankkuroituu lujasti Raamattuun ja sen kaksituhatvuotiseen tulkintaperinteeseen. Tämän uskon ulkopuolelle jäävällä alueella pitää käyttää tervettä järkeä ja omaa harkintaa.
Järjenkäytön parasta raaka-ainetta on tieteellinen tutkimustieto. Sillä on tiukat sisäiset laatuvaatimukset. Tiede ei ole erehtymätöntä, mutta on hyvä korjaamaan omat puutteensa ja virheensä. Ajan myötä tieteellinen tieto karttuu ja täsmentyy, ja siksi se on hyvä pohja asioiden omakohtaiselle arvioinnille. Usko ja tiedä!
0 comments on “Kierrä kaukaa salaliittoteoriat”