Hannu-Pekka Laiho

Olen suomalainen, vai olenko…?

Ukrainassa riehuva järjetön sota on saanut meidät pohtimaan monia vaikeita kysymyksiä, kuten kärsimystä ja ihmisarvoa. Eteemme on tullut myös kysymys kansakunnan olemassaolon oikeutuksesta, kun Venäjän johto on toistuvasti julistanut, ettei Ukrainaa ja ukrainalaisuutta ole edes olemassa. Kuka minä sitten olen?

Presidentti Vladimir Putin ja hänen tukijansa Venäjällä – mutta myös joukko Putinin toimia ymmärtäviä suomalaisia – ovat puolustelleet hyökkäystä historiallisilla syillä. On sanottu, että kyse on ”äiti-Venäjän” saamisesta takaisin venäläisten haltuun, mutta myös historiallisten tsaarin Venäjän rajojen palauttamisesta. Uskontoakin on yritetty sotkea joukkoon.

Tämä historian tapahtumien kytkeminen nykypolitiikan käsikassaraksi sai minut kiinnostumaan Suomen varhaisesta historiasta ja ”kansakunnan” synnystä. Olen nyt lukenut satoja sivuja historian tutkijoiden kirjoituksia Suomen kehittymisestä ”kansakunnaksi kansakuntien joukossa” – kuten asia usein hienosti muotoillaan. Paljon tuli vastaan sellaista, jota ei koulussa aikoinaan luettu.

Tämä kesäinen harrastus vei minut vaikeiden kysymysten äärelle, mutta myös Lounais-Suomeen, muun muassa Lietoon, Turkuun ja Vakka-Suomeen eli siihen Suomen kolkkaan, jonne ensimmäiset meritse Suomenniemelle tulleet rantautuivat jo satoja ja jopa tuhansia vuosia sitten. Lähde mukaan tälle pohdintamatkalle ja lue sen verran kuin jaksat!

Ukrainassa riehuva sota on lisännyt suomalaisten ymmärrystä maanpuolustusta, mutta myös siihen kuuluvia liittoumia kohtaan. Sota on lisännyt myös isänmaallisuutta eli patriotismia. Olemme entistä suomalaisempia ja ylpeitä siitä. Tunnetta ei heikennä se, että kysymykseen ”kuka on suomalainen”, on aika hankala antaa tyhjentävää vastausta – vastauksen tieteellisestä pohjasta puhumattakaan! Kielitieteilijä ja värikäs keskustelija, professori Janne Saarikivi totesi laajassa Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kirjoituksessaan, että suomalaisuutta ei itse asiassa taida olla edes olemassa.

Kuka rantautui Suomeen? Lounais-Suomen rannikolle ensimmäisinä rantautuneet eivät olleet mitään suomalaisia vaan ilmeisesti nykyisen Ruotsin rannikon kautta jostakin Keski-Euroopan suunnasta liikkeelle lähteneitä purjehtijoita. Tai kauppamiehiä, tai mitä lienevät olleen, ehkä merirosvoja ja viikinkejä. Eikä Suomeen tultu vain Itämeren kautta. Tulihan tänne väkeä Baltiasta Suomenlahden yli ja idän suunnasta Karjalastakin.

Onko Kalannin keskiaikaisen kirkon seinämaalauksessa Pohjolan pyhimys, viikinkikuningas Pyhä Olavi rantautumassa ristiretkellään Suomeen niin kuin tarina kertoo? Kuva: Hannu-Pekka Laiho

Kansallinen identiteetti on erikoinen myytti. Sellaista kansakuntaa tai etnistä ryhmää kuin suomalaiset ei siis itse asiassa ole olemassa. Sama pätee lähes kaikkiin kansakuntiin. Jokainen on geeniperimältään, kieleltään ja kulttuuriltaan erilaisten toistensa lähettyvillä asuneiden kansanryhmien historiallinen sekoitus.

”Suomalaisuus” ja ”suomalainen” ovat siis ajan saatossa syntyneitä illuusioita, vaikutusvaltaisten ihmisten luomia mielikuvia. Niiden sepittämiselle on vuosisatojen saatossa ollut erilaisia poliittisia syitä ja ihmisten hallitsemiseen liittyneitä merkityksiä. Useimmiten ne ovat kytkeytyneet jollakin tavalla alueiden hallintaa ja puolustamiseen.

Suomalaisuus on siis tarina. Olen tietysti ylpeä tuohon tarinaan liitetyistä asioista, esimerkiksi Suomen kristillisyydestä, siniristilipusta ja suomalaisten sisusta. Kuuntelen kyyneleet silmissä, kun Kari Tapio laulaa ”Olen suomalainen”. Minua ei häiritse, vaikka kyse on alun perin italialaisesta iskelmästä.

Kun seuraamme Suomen – ja varsinkin maailman – tapahtumia, meidän on hyvä ymmärtää, miten valtavan merkityksellisiä kansoista, kansakunnista ja historiallisista tapahtumistakin kehitetyt tarinat todella ovat. Ne ”syöpyvät” ihmisten geeneihin ja ne kulkevat sukupolvelta toiselle. Ja vaikuttavat vahvasti esimerkiksi tämän hetken poliitikkojen päätöksentekoon, vuosisatoja tarinoiden syntymisen jälkeenkin! Tarinalla ei tarvitse välttämättä olla kuin siteeksi totuuspohjaa, mutta se elää, jos se on taitavasti kehitetty ja jos sillä on tarkoitus ja merkitys. Annan esimerkin.

Olen syntynyt Vakka-Suomessa, Uudessakaupungissa. Se on Kustaa II Adolfin vuonna 1617 perustama, Suomen 12. vanhin kaupunki. Itse asiassa Uusikaupunki perustettiin satamaksi ja markkinapaikaksi vanhalle, historialliselle Kalannin pitäjälle. Sen oma, vanha Männäisten satama kun jäi maan kohoamisen takia kauppa-aluksille liian matalaksi.

Kalanti on seutukunta, jonne kristinusko rantautui jo 1000-luvulla. Kalannin vanhan keskiaikaisen, Pyhälle Olaville pyhitetyn kirkon katossa on kalkkimaalaus, jonka arvellaan kuvaavan Norjan vuosina 995-1030 eläneen kuningas Olavin rantautumista ristiretkellään Suomeen. Tämä tapahtui joskus vuoden 1020 tietämissä – siis tuhat vuotta sitten. Viikinkikuningas Pyhä Olavi oli kristinuskon esitaistelija ja marttyyri, joka pyrki legendan mukaan luomaan Pohjolaan Jumalan valtakunnan.

Vakka-Suomessa sijaitseva, nykyään Uuteenkaupunkiin kuuluva Kalannin kirkko on rakennettu jo 1300-luvulla. Kirkon katto- ja seinämaalaukset ovat harvinaisia ja ne kertovat monia tarinoita kristinuskosta ja uskon rantautumisesta Lounais-Suomeen. Kuva: Hannu-Pekka Laiho

Aikojen saatossa Pyhään Olaviin kytkettiin kertomuksia ihmeparannuksia ja tarinoita Jumalan voimallisuudesta. Olavin nimissä levitettiin kristinuskoa koko Pohjolassa ja legendat ovat kestäneet vuosisatoja aina tähän päivään asti. Perjantai, 29. heinäkuuta, on Pyhän Olavin päivä, jolloin juhlivat myös Olli, Uolevi, Oula ja Uoti.

Sadat ja taas sadat ihmiset vaeltavat tänäkin kesänä Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitillä Norjan Trondheimin ja Ruotsin Sundsvallin välillä. Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti jatkuu Ruotsin Gävlestä myös Ahvenanmaalle ja Turunmaan saariston kautta manner-Suomeen. Tarinan mukaan Olavi olisi käynyt Kalannin rannoilla.

Kalannin seutu kuului ruotsalaisvaikutusten piiriin ja siten myös Olavin maailmaan. Pyhän Olavin mannerreitti kiertää useita Pyhän Olavin kirkkoja. Mukana on Lemun kirkko Maskussa, Yläneen kirkko Pöytyällä, Kalannin kirkko Uudessakaupungissa, Lapin kirkko Raumalla, Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, Kalvolan kirkko Hämeenlinnassa sekä Ulvilan ja Sysmän kirkot.

Miksi Pyhän Olavin aluksi kirjoittamattomat legendat ovat eläneet tuhat vuotta, vaikka tarinoiden yksityiskohtainen sisältö on jo lähes tyystin kadonnut?  Niiden kautta on haluttu kertoa Jumalan voimasta ja kertoa evankeliumista. Mutta on muutakin. Pyhä Olavi on ollut Pohjolassa myös ristiretkeläisten, lähetystyöntekijöiden ja kirkonmiesten ”työkalu”. Hänestä luotiin pakanallisissa, sulkeutuneissa yhteisöissä jumalolento, ihme, Jumalan lähettämä, uskonsa puolesta taistelussa kuollut pyhä mies, jonka kautta käännytettiin ihmisiä kristinuskoon, mutta myös peloteltiin ihmisiä esivallan kuuliaisuuteen ja nuhteeseen.

 Olaviin liitetyt tarinat ja legendat ovat jollakin tavalla samankaltaisia Raamatun historiallisten kertomusten kanssa. Voimme ajatella, että noilla tarinoilla halutaan vielä tänäkin päivänä sanoa meille jotakin. Joku kohta voi olla käsittämätöntä liioittelua, herättelyksi tarkoitettua kalevalalaistyyppistä hyberbolaa, mutta sillä halutaan ohjata ajatteluamme ja ymmärrystämme.

Kun kuuntelemme noita tarinoita, ajattelen ettei ykköskriteeri pohdinnoille ei voi olla, ”onko se totta” vaan mieluummin ”miksi tämä kerrotaan”. Tätä kautta arvelen monen kristillisen kertomuksen, mutta myös valtapoliitikon kertoman tarinan avautuvan uudella tavalla.

Kalannin kirkon nykyinen sakasti on jäännös arviolta 1100-luvulla rakennetusta ensimmäisestä kirkosta. Täällä ovat Suomen vanhimmat kirkon kattomaalaukset. Kuva: Hannu-Pekka Laiho

Turun tuomiokirkossa, Liedon uudessa kunnostetussa kirkossa tai Kalannin kirkossa mietin, mikä itse asiassa on ”tarina”, jonka nykyinen kirkko haluaa uskosta, kristillisyydestä ja Jumalasta ihmisille tänään kertoa? Onko tämä uusi tarina sellainen, joka kantaa vuosisatoja ja joka tavoittaa ihmisten ymmärryksen?

Historia on mielenkiintoinen peili. Se heijastaa menneisyyttä, mutta näyttää koko ajan myös nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Väärissä käsissä historia on kuitenkin myös erittäin vaarallinen ase. Siitä on nyt todisteena Venäjän järjetön tuhoamissota Ukrainassa.

Hannu-Pekka Laiho

0 comments on “Olen suomalainen, vai olenko…?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: