Hannu-Pekka Laiho

Keskiaikaisen kirkon muodonmuutos

Tämä syksy on Keravan seurakunnan kannalta mielenkiintoinen. Neljän viikon päästä tulee täyteen 60 vuotta siitä, kun nykyisellä kirkonmäellä juhlittiin. Silloin paikalla oli arvovaltainen joukko seurakunnan ja kauppalan johtoa. Arvelisin, että päätään muita pidempänä joukosta erottui kirkkoherra Jorma Helasvuo.

Juhlaväki oli koolla lauantaina 29. syyskuuta 1962 muuraamassa Keravan seurakunnan uuden kirkon peruskiveä. Vuonna 1955 perustettu ja Tuusulan seurakunnasta irtautunut Keravan seurakunta oli saamassa oman kirkon. Se valmistui yllättävän ripeästi eli vuoden kuluttua ja vihittiin juhlallisesti käyttöön sunnuntaina 15. joulukuuta 1963.

Kuusikymmentä vuotta on historian juoksussa aika lyhyt aika. Mietin tätä kesäisellä Lounais-Suomen ”kirkkoretkellä”, josta edellisessä blogissani kerroin. Erityisesti Keravan kotikirkko oli mielessä käydessäni Liedon keskiaikaisessa harmaakivikirkossa. Siellä on tehty kunnon remonttia ja pian vuosisatoja vanha kirkko on muuttunut ”nykyaikaiseksi harmaakivikirkoksi”.

Muodonmuutos ei ole ollut ihan vaivaton. Etenkin Museovirasto vastusti pitkään vanhan kirkon muutostöitä ja uudistamista.  Viraston mielestä vanha harmaakivikirkko oli rakennustaiteellinen muistomerkki ja osa kansallisomaisuutta, jota ei voi, eikä saa muuttaa. Perinnön vaalijoita ei niinkään häirinnyt se, että epäkäytännöllinen kirkko olisi saattanut muutaman vuoden kuluttua seistä tyhjillään museona. Sen ylläpito olisi kuristanut seurakunnan muita toimintaresursseja minimiin.

Alttari on keskellä kirkkosalia. Taustalla vanha kuori ja alttari. Kuva: HP Laiho

Liedon seurakunnan luottamusmiehet ja johto halusivat seurakunnalle toimivan ja elävän kirkon. Sellaisen kirkon, joka on säilynyt elävänä sananjulistuspaikkana jo kautta vuosisatojen – samalla kirkonmäellä kun on ollut jonkinlainen kirkko ilmeisesti jo 1100-luvulla.

Lietolaisten sinnikkyys palkittiin. Kun rakenteilla vielä oleva leipähuone ja Saksasta tilatut uudet urut on saatu asennettua, kirkko on käynyt läpi ison muutoksen. Suosittelen lämpimästi vierailua Liedon kirkossa. Itse nähtynä on helpompi muodostaa muutoksen onnistumisesta mielipide.

Liedon kirkon muutosta ja siihen liittynyttä vuosia kestänyttä ”kädenvääntöä” setviessäni tuli automaattisesti mieleen se, että’ prosessia voi hyvin peilata käynnissä olevaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon toiminnalliseenkin evoluutioon. Miten tehdä uudistus niin, että arvokkain vanha säilyy? Kyse on siis samasta ongelmasta, johon Museovirasto kompastui. Pitääkö vanha rakennus ja sen edustama kulttuuriperintö säilyttää muuttamattomana – vaikka se merkitsisi elävän toiminnan hiipumista? Niin, pitääkö kirkon ja seurakuntien toiminta säilyttää muuttumattomana, vaikka se merkitsisi muutaman vuosikymmenen aikajänteellä koko kirkon hidasta näivettymistä?

Liedon kirkon vanhat puupenkit on poistettu ja tilalla on tuolirivistöjä. Etualalla lukupulpetti, sitten kastemalta ja etäänpänä alttari. Kuva: HP Laiho

Liedon kirkko on vuosisatojen kuluessa kokenut monenlaisia muutoksia. Sitä on laajennettu sinne tänne, ikkunoita avarrettu, parvia lisätty. Jossain vaiheessa jo ajateltiin, että aikoinaan savimaalle rakennettu ja sen takia pahasti kallistunut kirkko joudutaan purkamaan. Nykyaikainen paalutus onneksi pelasti kirkon.

Kirkkoherra Risto Leppänen sanoo Sana-lehden haastattelussa, että tällä nykyisellä uudistuksella ”olemme piirtäneet tänne rohkeasti oman jälkemme. Toivon, että suostuisimme myös siihen, että aika huuhtoo jälkemme pois. Pysyvää kirkkotilaa emme voi rakentaa. Lopullinen Jumalan huone ei ole täällä”.

Mutta nyt sitten rohkeasti juhlallisen kirkon ovesta sisään! Minut Liedon kirkko ottaa lämpimästi vastaan. Heti ovella hymy nousee huulille. Valoisaksi muuttunut vanha kirkko toivottaa minut lämpimästi tervetulleeksi johonkin pyhään. Kirkkosalissa vastakkain, säntillisissä riveissä vastakkain olevat irtotuolit kuvastivat tunnelmaa, jossa ihmiset voivat kohdata toisensa. Vanhat, aika ahtaat ja epämukavat penkkirivit olivat kadonneet.

Vanhastaan Liedon kirkossa oli pitkä keskikäytävä. Sisään tultiin Aurajoen puoleisesta pääovesta ja keskikäytävä johti puisten penkkirivistöjen halki kohti itäpäädyssä olevaa kuoria ja alttaria. Uudistuksen yhteydessä alttari siirrettiin pois kuorista keskelle kirkkosalia tavallaan vanhalle keskikäytävälle. Alttari on ainoa kaluste, jota kirkkosalissa ei voi siirrellä. Alttari on itse asiassa seurakuntalaisten keskellä.

Vanha alttari ja kuori voivat toimia ”pikkukappelina”, joka on erotettavissa kirkkosalista isoilla lasiovilla. Taustalla näkyy pääsisäänkäynti, jonka ympärille tulevat uudet urut. Kuva: HP Laiho

Alttaria vastapäätä, entisen keskikäytävän toisessa päässä on lukupulpetti eli ”saarnatuoli”. Alttarin ja lukupulpetin väliin eli melkein keskelle kirkkoa on sijoitettu kastemalja.  Saksassa valmistettavat urut sijoitetaan pääsisäänkäynnin ympärille, joten kirkkoon tullaan tulevaisuudessa urkujen ”läpi”.

Valkoiset holvikaaret ovat lähes muuttumattomia. Vanha lattia oli monessa eri tasossa ja nyt uusi lattia on koko kirkossa samalla tasolla. Lattia on lämmitetty, joten sillä voidaan ohuiden patjojen päällä järjestää lapsille ohjelmaa tai vaikkapa aikuisille rentouttavia retriittihetkiä.

Kirkkotila korostaa yhteisöllisyyttä. Irralliset tuolit ja koko tilan muunneltavuus mahdollistaa hyvin monenlaisen tilaisuuksien tai toiminnan järjestämisen.

Liedon kirkon rohkea uudistaminen on ymmärrettävästi herättänyt keskustelua, onhan Liedon seurakunta yksi Suomen vanhimpia seurakuntia. Se mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjassa, jossa Liedon kirkkoherra Pietari oli vuonna 1331 todistajana Turun piispan ja hämäläisten välisessä turkisveroa koskevassa kiistassa.

Nykyaikaiset tutkimusmenetelmät ovat myös tuoneet paljon lisätietoa Liedon kirkon vaiheista. Kirkon runkohuoneen seinät muurattiin uusimpien tutkimusten mukaan vuosien 1500 ja 1530 välisenä aikana, ei siis 1330-luvulla, jolloin kirkon rakentamisen on aiemmin arveltu alkaneen. 

Kirkon rakentaminen on pystytty ajoittamaan vuonna 1998 tehdyn puulustotutkimuksen avulla. Sen mukaan kirkon paalutuksessa käytetty hirsipalkki oli kaadettu vuosien 1457 ja 1473 välillä. Hirsi on luultavasti kuulunut kivikirkkoa edeltäneeseen puiseen kirkkoon, mutta voisi olla kaadettu myös kivikirkon perustuksia varten. Näinpä kirkko voisi olla vielä varhaisemmalta ajalta, 1470—1480-luvuilta.

Liedon kirkko on minun mielestäni uudistunut onnistuneesti. Silti myönnän, että vähän hämmennyin, kun Liedon jälkeen menin Turun arvokkaaseen tuomiokirkkoon ja siellä opas mainitsi muutaman vuoden päästä alkavasta tuomiokirkon remontista. Hän antoi kynän ja paperia ja pyysi kirjoittamaan toiveita uudistustyöryhmän puitavaksi.

”Joku on ollut sitä mieltä, että tuomiokirkon penkit pitäisi poistaa ja tilalle pitäisi tuoda irtotuoleja ja penkkejä, jotta kirkkosalia voitaisiin muokata erilaisia tapahtumia varten”, sanoi opas kannustavasti. Vaikka Liedossa uudistus oli onnistunut, en silti kirjoittanut paperille ”Penkit pois, tilalle tuoleja”!

Mutta miten olisi pian 60-vuotiaan Keravan kirkon uudistaminen. Kävisikö täällä ”penkit pois ja tilalle muunneltava yhteisöllisyys”!

Hannu-Pekka Laiho

0 comments on “Keskiaikaisen kirkon muodonmuutos

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: