Älä demonisoi ihmistä!

Viime aikoina olemme kuulleet ja lukeneet, kuinka harkintakykyisiksi tiedetyt julkisuuden ihmiset lähettävät venäläisille tappoviestejä sanoin ja ”tervehdysraketein”. Brittiprinssi rehvastelee tappamiensa ihmisten lukumäärällä. Minua tällainen tappamiskiihko etoo.

Perinteiset kymmenen käskyä ovat edelleen voimassa. ”Älä tapa” on käskyistä vahvimpia. Onhan sen rikkomista mahdotonta hyvittää rikkomuksen uhrille, ja vain vajavaisesti hänen läheisilleen. Elämässä tulee kuitenkin vastaan tilanteita, joissa on vain hyvin huonoja vaihtoehtoja. Esimerkiksi moni poliisi ja sotilas on joutunut työssään tiukan paikan tullen valitsemaan, kuka kuolee, kun muuta ulospääsyä tilanteesta ei ole. Normaalilla omallatunnolla varustetulle ihmiselle tällaiseen tilanteeseen joutuminen on – ja sen kuuluukin olla – traumaattinen kokemus.

Puolustussota on nähty alueeksi, jossa viidennelle käskylle on pakko antaa periksi. Tämä siksi, että puolustamatta jättäminen voi olla vielä kehnompi vaihtoehto. 1990-luvun alussa viimeistään tuli selväksi se, että Suomen ryhtyminen talvisotaan oli kaikessa surkeudessaan siedettävämpi ratkaisu kuin Baltian maiden jättäytyminen Stalinin ja seuraajiensa hirmuvallan alle.

Talvisodassa yksittäisen sotilaan valinnan rajat olivat ahtaat: ammu tai tule ammutuksi. Harva suomalainen lahtasi vihollisia tappamisen kiihkossa, kyllä enemmistön motiivina oli vain maan ja ihmisten puolustaminen. Tämän osoittaa sekin, että sotavankeja majoitettiin yleisesti maatiloille työvoimaksi. Monessa talossa ”vihollinen” söi lounaansa samassa pöydässä isäntäväen kanssa. Paljon oli myös veteraaneja, jotka lukkiutuivat täysin sodan kauhuista. Eivät he siellä olleet tappamisen ilosta.

Ukraina on nyt samassa tilanteessa kuin Suomi 80 vuotta sitten. Venäjän mörkö kurmottaa sitä aivan kuten edeltäjänsä Neuvostoliitto meitä, vanhempiamme ja isovanhempiamme. Ja ihmeellistä kansan yhteen hitsautumista Ukrainassakin koetaan.

Läntisissä demokratioissa ihmisarvoa korostetaan osin sekulaarein perustein – vetoamalla yleisiin ihmisoikeuksiin. Näistä merkittävimmät päätökset tehtiin YK:ssa vuonna 1948, kun yleiskokous julisti yleismaailmalliset ihmisoikeudet. Näihin kristitynkin on helppo yhtyä, löytyväthän samat suuntaviivat jo Uudesta testamentista.

Kirkkomme opin mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tästä nousee ihmisen erityinen arvo ja yhtäläinen arvokkuus, joka on riippumaton mistään ulkoisista tekijöistä ja tunnusmerkeistä. Kristuksen sovitustyö kuuluu jokaiselle ihmiselle. Kristus on kuollut ja ylösnoussut myös Vladimir Putinin puolesta.

Jatkakaamme Ukrainan kansan puolustustaistelun tukemista, muistaen kuitenkin, että sielläkin vastapuolella on vain ihmisiä. Ei näitä ihmisiä pidä demonisoida, vaikka he tekevät hirveyksiä. Venäjän sotilaista monet on viety rintamalle puoliväkisin, huonoin varustein, olemattomin koulutuksin, simputtavien komentajien ja oikukkaiden säiden armoille.

”Rukoilkaa vainoojienne puolesta”.

Mauri Airila