365 päivän tuska

Ohitimme juuri surullisen vuosipäivän. Venäjän aloittama raju hyökkäys Ukrainaan on kestänyt yli 365 päivää. Se on julma ja järjetön jakso Venäjän jo lähes kymmenen vuotta sitten aloittamasta aggressiosta. Emme tiedä, miten kauan konflikti vielä tulee jatkumaan. Miten paljon ihmisiä vielä kuolee, haavoittuu tai vammautuu?

Pommitusten ja taistelujen aiheuttamille tuhoille ja aseille on teoriassa määriteltävissä euromääräinen hinta. Inhimillistä kärsimystä ei voi hinnoitella. Sodalla on valitettavasti myös muita seurauksia. Niiden arvon tajuamme vasta vuosien, jopa vuosikymmenien kuluttua.

Kuuntelin alkuviikosta Venäjän presidentti Vladimir Putinin puhetta. Kuulin paljon sellaista retoriikkaa, joka entisestään synkistää tulevaisuuttamme. Putin syyttää sodasta muita ja uhkailee edelleen ydinaseilla. Hän ei edes teeskentele pyrkivänsä löytämään konfliktille jonkinlaisen tyydyttävän ratkaisun.

Aikoinaan Balkanilla kansainvälisen Punaisen Ristin avustustyöntekijänä ja nyt Ukrainassa uutisten välityksellä näkemäni raakuudet ovat pakottaneet minut useasti miettimään ihmisen pahuutta. Mistä kumpuaa se järjetön julmuus, joka saa nuoret miehet raiskaamaan, kiduttamaan ja tappamaan siviilejä?

Bosnian sodan keskellä eläneen lapsen taideterapiassa tekemä piirros. -Kuva H-P.L.

Filosofit ovat kautta vuosisatojen miettineet pahuuden olemusta, mutta mitä pahuus oikeastaan on? Ihmisen pahuus on lähes aina liitetty tavalla tai toisella uskontoon. On käsitetty paha hyvän vastakohdaksi ja pohdittu teodikean paradoksia: jos Jumala on kaikkivoipa ja hyvä, niin miksi hän sallii maailmassa pahan? Vuosisatojen ajan filosofit kirkkoisä Augustinuksesta Immanuel Kantiin ja Friedrich Nietzscheen ovat puineet pahan olemusta, mutta tyhjentävää vastausta ei ole löytynyt.

Kant järkeili jo 250 vuotta sitten, että ihmisellä on perustava taipumus pahuuteen ja että se on osa ihmisyyttä. Se ei kuitenkaan johdu perisynnistä, vaan on ihmisen itsensä tekemä valinta – pahuus ei ole teologinen vaan moraalinen ongelma.

1960-luvulla filosofi Hannah Arendt tuli tunnetuksi teoksestaan, jossa hän seuraa natsijohtaja Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä Jerusalemissa. Arendtin johtopäätös oli, ettei Eichmannissa ja hänen kaltaisissaan rikollisissa ole mitään erityistä ”pahuutta”. Päinvastoin he ovat useimmiten aivan tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirvittäviin tekoihin seuratessaan sääntöjä ja totellessaan ylhäältä tulevia autoritäärisiä ohjeita.

Sadistiseksi hirviöksi kuvattu Eichmannkin oli lopulta vain väritön virkamies, joka yritti täyttää hänelle määrätyn velvollisuuden. Juuri tämä ”pahan arkipäiväisyys” oli Arendtin mukaan jopa kauhistuttavampaa kuin itse hirmuteot.

Arkkipiispa Tapio Luoma totesi pari vuotta sitten Yleisradion toimittaja Teemu Laaksosen haastattelussa samansuuntaisesti, ettei ihminen ole etupäässä hyvä tai paha, vaan molempia. Luoman mukaan ihminen on arvokas ja hyvyyttä varten luotu, mutta taipuvainen erehdyksiin ja laiminlyönteihin. Syntiin langennut ihmisluonto ilmenee itsekkyytenä, ylpeytenä ja ahneutena, jotka vieraannuttavat meidät hyvästä ja tuottavat kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta.

Viime viikolla Tapio Luoma kirjoitti Helsingin Sanomien vieraskynässä siitä, miten sodan järkytysten keskellä on pyrittävä kuitenkin pitämään kiinni toivosta. Hän pohti myös ”valhetta”, jolle sota perustuu ja pahuutta. ”Pahuutta ei voi ulkoistaa, sitä on jokaisessa. Vihollisen demonisointi kuluttaa empatiakykyä, ruokkii kokonaisiin kansakuntiin kohdistuvaa vihaa ja laskee kynnystä kohdella vastustajaa epäinhimillisesti”. ”Rauha ei kasva kylvämällä vihaa ja maalaamalla mustavalkoisia viholliskuvia”.

Pahuuden olemukseen on etsitty vastauksia myös lääketieteestä. Lääkärit eivät tosin tavallisesti puhu pahuudesta, koska se on moraalin alaan kuuluva käsite. Psykologiassa ja psykiatriassa tunnistetaan kuitenkin kolme luonteenpiirrettä, jotka on usein yhdistetty pahuuteen. Ne ovat psykopatia eli tunneköyhyys, narsismi eli itserakkaus sekä machiavellismi eli keinoja kaihtamaton oman edun tavoittelu ja toisten manipulointi.

Viime vuosina mediassa on näkynyt juttuja, joissa psykologit ja psykiatrit ovat julkisuuden perusteella arvioineet psykopaattisia ja narsistisia piirteitä eräissä poliitikoissa ja talouselämän johtajissa.

Ahneus, itsekkyys, ylpeys, tunneköyhyys, narsistinen ylimielisyys, laskelmoiva omaneduntavoittelu ja muiden manipulointi näyttäisivät ainakin julkisuuden perusteella jollakin tavalla liittyvän Venäjän eliittiin. Ymmärrettävästi tällainen julkinen diagnosointi pelkkien mediatietojen pohjalta on herättänyt myös voimakasta kritiikkiä. Ehkä pohdiskelu voi siitä huolimatta olla joskus paikallaan ja auttaa ymmärtämään joitakin maailman tapahtumia?

Perjantaina ympäri Suomea kaikuivat rauhankellot. Huomenna jumalanpalveluksien esirukouksissa Ukrainan sota ja ihmisten kärsimys tuodaan taas alttarille. Onneksi meillä on rukous, kun kohtaamme asioita, joita emme ymmärrä.

Hannu-Pekka Laiho