Onnellisuuteen on monta tietä

Perille vie monta tietä. Tätä vähän kryptistä viisautta minulla oli aikaa miettiä, kun viikko sitten ajoimme autolla Pyhätunturilta kotiin Keravalle. Vajaat 950 kilometriä ja melkein 11 tuntia! Monta reittivaihtoehtoa ja aina lähes sama matka. Tavoitteeseen pääsemiseen oli siis monta mahdollisuutta.

Olisin voinut ajaa Kemijärven, Kuusamon, Kajaanin ja Kuopion kautta kohti Mikkeliä ja Lahtea. Tai sitten ”keskeltä” Rovaniemen, Ranuan, Pudasjärven ja Puolangan kautta Kajaaniin ja eteenpäin kohti Kuopiota. Tai poikennut Ranualta länteen Oulun suuntaan.

Valitsin Rovaniemen kautta Kemiin ja edelleen Ouluun, Jyväskylään ja Lahteen vievät tiet. Ensin eteläistä Lappia, sitten Pohjois-Pohjanmaata ja ripaus lakeuksiakin matkalla.

Ajopäivän pohdintaani liittyi aavistus myös ihan vakavaakin mietiskelyä. Meille kristityille kotimatkalla olemisella on oma symboliikkansa. Moni vertaa elämäänsä ”kohti kotia kulkemiseen”. Jokaiselle se ”kotipolku” on yksilöllinen, usein mutkikaskin. Silti päämäärä voi olla sama.

Kaikille kristityille ei ole ihan helppoa sallia muiden valitsevan omia reittejään – siis omien valintojen tekemistä. Joillakin meistä on hyvin kehittynyt ”paimentamisen lahja” – tarve patistaa muita itse oikeaksi kokemalleen tielle!

Nykyisessä julkisuuden kautta elävässä maailmassa ”paimentamisen lahjan” saaneet ovat uskontoa vastustaville erinomainen työväline. Kapea-alaisesti ajatteleva, joskus aika suvaitsematonkin uskova, nostetaan helposti esimerkiksi vaarallisesta ilmiöstä, jonka varjolla ateistien ja muiden uskontoa vierastavien on helppoa vaatia monenlaisia uskontoon liittyviä rajoituksia.

Uskonnollisuus lisää onnellisuutta

Tiukkapipoisista uskovista saa helposti kiinnostavia, mutta negatiivisia uutisia. Niitä julkaistaan paljon enemmän kuin uskoon liittyviä positiivisia uutisia. Siksi olin hämmentyneen yllättynyt, kun törmäsin eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle laadittuun taustaraporttiin, jossa käsiteltiin uskon positiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin.

Lähes 250-sivuisen Miten Suomi voi nyt ja tulevaisuudessa -raportin yhdessä artikkelissa Itä-Suomen yliopistossa terveyspsykologian väitöskirjatutkijana toimiva teologian tohtori Harri Koskela ja Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen pohtivat uskonnollisuuden yhteyttä hyvinvointiin, onnellisuuteen ja pahoinvointiin. Tutkijoiden johtopäätökset ovat kiinnostavia!

Vaikka Suomessa asiaa on tutkittu todella vähän, löytyy maailmalta kymmeniä, jopa satoja aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Valtaosassa läpikäydyistä tutkimuksista löytyi yhtenevä tulos: uskonnollisuudella on positiivinen vaikutus ihmisen onnellisuuteen.

Miksi sitten tätä lukuisten tutkimusten todistamaa myönteistä asiaa ei ole näyttävämmin tuotu julkisuuteen?  Koskelan ja Ojasen raportin mukaan asia liittyy paitsi julkisuuden dynamiikkaan – negatiivisuus myy – myös siihen, että Suomessa asiaa on tutkittu todella vähän. Aiheesta on olemassa esimerkiksi vain yksi väitöskirja (Timo Teinonen, Uskonnollisuus ja terveys iäkkäillä, 2005).

Kun tutkijat puhuvat onnellisuudesta he puhuvat koetusta hyvinvoinnista ja yleisestä tyytyväisyydestä elämään. Uskonnollisuuden ulottuvuuksia ovat mm. uskonnollinen sitoutuminen ja osallistuminen, uskonnolliset käsitykset ja uskomukset, uskonnon tiedollisen puolen ja kulttuurin tunteminen, uskonnon harjoittaminen julkisesti ja yksityisesti, uskonnolliset tunteet ja kokemukset sekä uskonnon vaikutukset elämässä (moraalikoodit ja käytösmallit).

Tutkimusten mukaan uskonnollisuus on etenkin iäkkäiden ihmisten voimavara vastoinkäymisistä selviytymiseen. On todettu, että uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuvat ovat muita tyytyväisempiä ystävyyssuhteisiinsa. Yhteys hyvinvointiin näkyy siis paitsi ihmissuhteissa myös myönteisissä tunteissa sekä pelon ja ahdistuksen vähenemisenä.

Uskonnollisuus vaikuttaa nuorten elämään useimmiten positiivisena terveyskäyttäytymisenä, kuten tupakoinnin sekä alkoholin ja huumeiden käytön välttämisisenä. Tällainen elämänmuoto lisää hyvinvointia.

Tulevaisuusvaliokunnan raportissa julkaistun artikkelin toisen kirjoittajan, Markku Ojasen mukaan usko ihmisten hyväntahtoisuuteen sekä uskonnollisuus lisäävät onnellisuutta ja hyvinvointia. Myös rukoileminen ja psyykkinen hyvinvointi liittyvät yhteen. Esimerkiksi voimakas uskonnollinen sitoutuminen onkin vahvin tunnettu nuorten masennusta ehkäisevä tekijä.

Ulkomaalaiset tutkijat ovat havainneet uskonnollisuuteen liittyvän vapaaehtoistoiminnan positiiviset vaikutukset. Uskonnolliset ihmiset osallistuvat tiiviisti erilaisiin tilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin, kuuluvat pienryhmiin, ovat aktiivisia toimijoita ja tukevat toinen toisiaan monissa asioissa. Merkityksetöntä ei ole myöskään lähimmäisyyden ja pyhyyden kokemus.

Varsin mielenkiintoinen uskonnon merkitys on vastoinkäymisissä. Tutkimusten mukaan uskonto auttaa selviytymään elämän vastoinkäymisistä, koska se antaa mahdollisuuden tulkita niitä uudella, myönteisellä tavalla. Uskoon turvautuminen vahvistaa psyykkistä kestävyyttä eli resilienssiä ja auttaa lievittämään vastoinkäymisten tuottamia psyykkisiä oireita.

Koskela ja Oranen pohtivat artikkelissaan myös sitä, miksi onnellisuusmittauksissa menestyvässä onnellisessa Suomessa kuitenkin on niin paljon masennusta ja esimerkiksi itsemurhia. Ristiriita saattaa johtua osin siitä, että ihmiset mieltävät onnellisuuden ja tyytyväisen hyvin yksilöllisesti. Joku vaikeuksien ja sairauksien kanssa kamppaileva saattaa silti kokea olevansa onnellisen, kun toinen, muiden silmissä erinomaisesti pärjäävä kokee pettymistä ja tyytymättömyyttä.

Uskonnon merkitys on Suomessa vähentynyt, mutta tutkijoiden mukaan uskonnon vuosisatojen ja vuosikymmenien saatossa juurruttamat moraaliset arvot ja käyttäytymisnormit kannattelevat edelleen suomalaisia.

Sekularisaation lisääntyminen ja uskonnollisuuden väheneminen yhteiskunnassamme on voinut aiheuttaa hyvinvoinnin vähenemistä. Etenkin nuorten ja nuorten aikuisten vieraantuminen uskonnosta sekä kristinuskon hyvinvointia ja elämää suojelevasta arvomaailmasta voi johtaa terveiden elämäntapojen ja elämänhallinnan vähenemiseen.

Tutkijat ovat havainneet myös erikoisen ristiriidan. Suomessa uskonnollisia yhteisöjä arvostellaan usein jäsentensä liiallisesta kontrolloinnista. Samalla julkisessa keskustelussa kuitenkin kaivataan juuri sellaista tiivistä yhteisöllisyyttä, jota uskonnolliset yhteisöt tarjoavat. Yhteisöllisyys ei toimi ilman yhteisön jäseniä yhdistävää arvoperustaa. Korostuneen yksilökeskeisyyden mukana kadotetaan yhteinen moraalinen perusta. Yhteiskunta ei toimi, jos jokainen saa määrittää omat moraaliset periaatteensa.

Aurinkoista kevättä. Ollaan onnellisia!

Hannu-Pekka Laiho