Äitienpäivänä 2023

Äitini syntyi elokuussa 1928 Uukuniemen Sikopohjan kylässä. Hän oli perheen kolmanneksi vanhin lapsi. Lapsia perheeseen tuli kaiken kaikkiaan 15. Kaksitoistavuotiaana hän joutui lähtemään evakkoon. Noin 80-vuotiaana hän osallistui kansalaisopiston runopiiriin ja kirjoitti pitkän runon kahdesta evakkomatkastaan. Olen poiminut siitä tähän muutaman säkeistön. Runossa hän ensin kertoo lapsuudestaan ja uuteen omaan kotiin muuttamisesta, josta ilo jäi lyhyeksi, koska alkoi sota. Sitten alkaa kuvaus evakkomatkasta, joka päättyi Pohjanmaalle. Sieltä sitten palattiin takaisin omaan kotiin Uukuniemelle, josta jouduttiin lähtemään uudelleen evakkoon.

—

Se ilo jäi kovin lyhyeksi, tuli sota.
Ja Venäjä keksi ottaa omamme pois.
Emme antaneet ois.
Kaikki rakas piti jättää sinne
tietämättä minne joutuisimme.

Isä oli sotahommissa
ei päässyt meitä muuttamaan.
Pekka-veli pani hevosen valjaisiin,
heinärekeen lapset nostettiin,
näin evakkotielle lähdettiin.

Maaliskuun ilma oli kylmä, sateinen.
Tie oli täynnä ihmisiä ja eläimiä.
Matka eteni kovin hitaasti,
pitäisi ehtiä Kummun koululle asti.

Kun sinne saakka jouduttiin
niin lapset sisälle kannettiin.
Peitot lattialle levitettiin
niiden päällä sitten nukuttiin.

——

En ymmärrä miten äiti jaksoi
oli yhdeksän lasta ja edessä tie,
ei arvata voi minne se vie
kuka suurelle perheelle kodin antaa.

——

Syyskuussa neljäkymmentä neljä
tuli rauha ja evakkotie taas edessä.
Oli paljon helpompi kun oli kesä
ja aikaa enemmän lähtiessä.

Pääsimme Niukkalan Riihivaaraan
sukulaistaloon asumaan.
Oli tupa ja pieni kamari, niissä
perhe puolitoista vuotta eleli.

Vielä matkamme jatkui Tarnalaan.
Siellä setä ja isä vuokrasi maatilan.
Sitä yhdessä sitten viljelimme
ja samassa talossa asuimme.

Näin päättyi nämä evakkomatkat.
Jospa viimeinen matka lopulta taivaaseen vie.

Evakkotaustasta huolimatta äiti on elänyt pitkän ja hyvän elämän, mutta myös raskaita vaiheita on ollut. Elämä on ollut hyvin työteliästä. Hän on nyt 94-vuotiaana hoivakodissa dementiasta kärsien. Hän olisi kovin mielellään opiskellut.  Opettajan ammatti oli hänen haaveensa, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuutta. Lapsena ja nuorena piti hoitaa pienempiä sisaruksia.

Äiti meni nuorena naimisiin ja siirtyi omasta suurperheestä toiseen miniäksi. Tilanne vaati sopeutumista, kun puolison vanhemmat määräsivät asioista ja perheyhteisöön kuului useita veljesten perheitä. Vasta noin viisikymppisenä äiti pääsi muuttamaan omaan uuteen taloon isän kanssa.

Vaikka äiti ei päässyt opiskelemaan, hän luki paljon, otti rohkeasti kantaa asioihin ja toimi yhdessä isän kanssa seurakunnan vapaaehtoisena ja kyläyhteisössä tärkeänä lähimmäisenä. Äiti on ollut avarasydäminen, vieraanvarainen ja viisas ihminen. Usko Jumalaan on ollut hänelle elämää kannatteleva voima. Hän on ollut uskollinen esirukoilija. Muistisairaana monet asiat ovat hämärtyneet, mutta hänen rukouksensa pysyivät pitkään selkeinä ja kirkkaina. Ja vieläkin hän välillä yhtyy tuttuihin virsiin.

Kiitollisena ajattelen häntä tänä äitienpäivänä.

Liisa Hynynen