Tuuppaajat ja tuupattavat
Konttasin viime syksynä pihamaalla toisessa kädessä istutustyökalu ja toisessa iso kukkasipulipussi, narsisseja, sanottiin. En ollut aiemmin istuttanut kukkasipuleita ja senLue lisää
Olkoon kultaa, olkoon helmiä, aarteista kallein on punnittu puhe. (Sananlaskut 18:4)
Konttasin viime syksynä pihamaalla toisessa kädessä istutustyökalu ja toisessa iso kukkasipulipussi, narsisseja, sanottiin. En ollut aiemmin istuttanut kukkasipuleita ja senLue lisää
Heti vuodenvaihteen jälkeen alan tutkistella entistä sääkirjaa, nykyistä almanakkaa toivorikkaana. Se kertoo valon lisääntymisestä päivä päivältä. Ei ole tärkeää, vaikkaLue lisää
Taannoin kirjoitin kirkon näkymisestä ja kuulumisesta. Kyse oli tuolloin kirkosta rakennuksena ja sen näkyvyydestä taajamissa sekä kirkonkellojen soiton kuulumisesta turuillaLue lisää
Veisuu kuulostaa kovin körttiläiseltä, mutta entä sitten tuo etuliite ulos-? Tämä aihe sopii Pyhäinpäivän yhteyteen. Ulosveisuu on tietääkseni keskipohjalainen kristillinenLue lisää
Sain taivaltaa hetken matkaa elämästäni erään pariskunnan kanssa. Tapasimme toisemme silloin tällöin, ei kovin usein, mutta pariskunta jäi mieleen, mukaviaLue lisää