”Ei ole virsi viälä loppuun veisattu” *

Virsi on reformaation nerokas hengellinen innovaatio. Sanat ovat omalla äidinkielellä. Teksti kumpuaa uskon ytimestä. Sävelet hyväilevät sisintä. Sanat ja sävel yhdessä piirtävät kuulijaan pysyvän muistijäljen. Virsi on tunteiden tulkki ja kovien aikojen lohduttaja. Kuolevan jo hiipuessa virsi voi läpäistä tajunnan.

Lukutaidon ollessa vielä herrojen herkkua virret soivat rahvaalle mahdollisuuden päästä sisälle kristinoppiin. Sävel ja runomitta auttoivat sanojen muistamista. ”Sinne päin” oli riittävä osaamisen taso, eihän virsiä opittu kirjoista.

Virsi on innoittanut myös mestarirunoilijoita ja –säveltäjiä. Otapa esille virsi 183 (”On meillä aarre verraton”). Lue säkeistöt hitaasti ja ajatuksella. Hyräile tai laula melodia tai kuuntele vaikka YouTubesta. Makuja on monia mutta minusta tämä Johan Ludvig Runebergin sanoittama ja Burkhard Waldisin säveltämä mestariteos on täydellinen virsi. Siinä on upean syvällinen sanoitus, aikaa kestävä melodia ja sanojen ja sävelen loistava yhteispeli. Nykyajan pimpelipompelilaulut jäävät suoran mitan tästä vanhasta virrestä.

Muitakin helmiä virsikirjaamme on siunaantunut vuosisatojen hengellisen laulun perinteestä. Monen virren tausta on herätysliikkeissä ja niiden löytämissä aarteissa. Toki joukkoon on eksynyt päiväperhosia ja väkinäisiä yrityksiä tavoittaa ajan henkeä. Toivottavasti kirkolliskokous tekee joskus päätöksen karsia pois virret, joiden parasta ennen –päiväys meni jo.

Uusien 9-alkuisten virsien joukossa on pari upeaa luomusta. Olisin toivonut mukaan useampia makuuni osuvia. Luotan siihen, että muillekin virsille löytyy fanittajansa.

* Loimaalainen sananparsi