Kunnes kuolema erottaa

Minna Jii rakastaa tarinoita ja historiaa. Lapsuutensa hän vietti katsellen vanhoja valokuvia mummon kanssa.

Ensirakkauden löytäminen rippikoulussa ei ole uusi asia. Siellä tapasivat myös Siiri ja Vilho. 20-luvun lopulla ei vaihdettu puhelinnumeroita eikä whatsapp-viestejä. Eikä paljon muutakaan. Siitä piti huolen pieni maalaispitäjä, missä säätyerot ja vanhempien tahto vielä sanelivat, kenen kanssa parani riiustella. Ison talon ainoalle tyttärelle olisi pitänyt olla annettavaksi muutakin kuin kunnialliset aikeet ja lupaus rakastaa.

Tuolloin lain mukaan täysi-ikäinen oli 21-vuotias – mikäli sattui olemaan mies tai naimisissa. Naimattomista naisista tuli täysivaltaisia heidän täytettyään 25 vuotta. Sen jälkeen heillä oli oikeus itsenäisesti päättää tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, ilman vanhempien lupaa. Niinpä vihdoin kesällä 1938 Siiri ja Vilho lupasivat kahden todistajan läsnä ollessa rakastaa toisiaan aina kuolemaan asti.

Elämä tuvan ja kahden kammarin mökissä sujui ilmeisen mukavissa merkeissä ja loppukesästä 1939 alettiin odottaa iloista perhetapahtumaa. Valitettavasti Hitler ja Stalin eivät olleet suuria romantikkoja, jotka olisivat ymmärtäneet nuorta lempeä. Vilholle kävi kutsu rintamalle Siirin jäädessä kotiin odottamaan vauvaa, sodan päättymistä sekä Vilhon paluuta.

Sota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Toive-vauva syntyi välirauhan Suomeen huhtikuun lopussa. Isäänsä hän ei koskaan saanut nähdä. Vilho oli kaatunut sankarina Impilahdella tammikuussa.Siiri ja Vilho lupasivat rakastaa toisiaan niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Kun Vilhon vähäiset tavarat palautuivat rintamalta kotiin, teetätti 27-vuotias Siiri omasta ja Vilhon vihkisormuksesta yhden sormuksen, jota koristi musta sankariristi. Siiri ei koskaan mennyt uudelleen naimisiin, vaan eli leskenä kuolemaansa asti.

Siiri ja Vilho olivat isovanhempani. Mummon hautajaispäivänä kaksikymmentä vuotta sitten laitoin tuon sormuksen sormeeni. Siitä asti se on kulkenut mukanani muistuttaen mummosta, joka täytti lapsuuteni tarinoilla sekä papasta, joka kuoli Suomea puolustaessaan. Samalla se on muistutus sodan mielettömyydestä ja sen vaikutuksesta tavallisten ihmisten elämään.Tänään sinivalkoiset liput liehuvat sodissa kaatuneitten muistolle. Päivän viettäminen sai alkunsa huhtikuussa 1940 järjestetystä piispainkokouksesta, jossa ehdotettiin suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodassa kaatuneitten muistoksi. Mannerheimin päiväkäskyllä kaikkien sankarivainajien muistopäiväksi tuli toukokuun kolmas sunnuntai. Vakiintunut liputuspäivä se on ollut vuodesta 1977.

Minna Jii