Polun varrella

Merenkulkija on pannut toivonsa ankkuriin. Jykevään puuhun, kiveen, vahvaan, vettä ja aaltoja uhmaavaan metalliin. Muotoon, joka pelkistyy ristiksi. Näillä vesillä on heitetty ankkurit yhä uusiin rantavesiin, etsitty vahvaa jalansijaa rannan kivikoiden takaa. Toivoen, uskoen.

Lääkäri, parantaja kuoli jo viisisataa vuotta ennen Kristuksen syntymää. Tärkeimmät työvälineet hän sai mukaansa matkalle omien jumaliensa luokse. Lääkepullot ja käsittämättömän hauras lasimalja tulevien sairaskäyntien varaksi, jokin yksinäinen instrumentti. Pieni kiitos parantuneilta vai luottamuksen osoitus. 

Muinaisen kaupungin raunioilla puun rukous, jähmettynyt huuto, oksat, jotka ojentuvat kohti taivaita. Ikuinen öljypuu, tuttu jo vanhoista kirjoituksista. 

Pyyntö, kiitos, lohdutuksen toive asuu tien varrella, kivisessä seinämässä. Joku uhmaa aamuisin liikennettä ja sytyttää valon, asettelee tuoreet kukat. 

Pienen kirkon madonna kantaa tähtiä hiuksillaan, katsoo lempein silmin. Tavoittaako lapsen, jonka liike ei matkalaisen kameraan hämyisessä kirkossa kunnolla pysähdy. Vilkkaan vesselin elämänriemu tarttuu. 

Katedraalin holvistoissa ovat yhä kirkkoisät, näin jatkuu kunnioitus, polvirukous, pyyntö. Päivästä päivään, polvillaan. Täällä on rauha, leposija, rukousta ei kukaan enää keskeytä. 

Pyhä mies tähyää taivaita, katedraalin perustaja. 

Koti-Suomessa hirren vakava rukous. Parrut kuin väkivahvat sormet, toistensa lomaan puristuneet, aikaa uhmaavat. Jäyhän rukiinen pyhyys. Polun varrella. Polun varrella Sisiliassa ja Suomessa kuvasi ja tekstitti Liisa