Yleinen

Isä, poika ja Pyhän henki

Kirkko ja hengellisyys jalkautuvat kesällä ihmisten pariin. Sellaisetkin lähimmäiset, jotka talvella sanovat kiertävänsä kirkot kaukaa ja kohauttavansa taatusti olkapäitään koko kristillisyydelle, istuvat tyytyväisinä kirkoissa tai festivaalipenkeillä. He kuuntelevat tyytyväisinä hengellistä musiikkia, puhetta Jumalasta tai keskusteluja arvoista, suurista käännekohdista ja elämän kipupisteistä.

Heinäkuun puolivälin tienoilla Porin Suomi Areena -tapahtuman yhteydessä Keski-Porin kirkko täyttyi useana iltana puolilleen, kun ihmiset tulivat kuuntelemaan kahden ihmisen keskusteluja. Alttarin ääressä istuivat milloin Turun piispa Kaarlo Kalliala ja kirjailija Pauliina Rauhala, milloin Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja pääministeri Juha Sipilä tai arkkipiispa Tapio Luoma ja Maailman ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.

Tunnin kestäneen tilaisuuden konsepti oli yksinkertainen: piispat jututtivat vieraitaan ja keskustelivat ehdottomuudesta, arjen pienistä asioista, politiikan kovuudesta tai maailman ilmastonmuutoksesta. Mutta samalla he puhuivat elämästä, arvoista ja uskosta. Lopulta ilta päättyi yhteen yhdessä kuulijoiden kanssa veisattuun virteen. Yksinkertainen, konstailematon kokonaisuus.

Monena kesänä Pelkosenniemen Pyhätunturilla on järjestetty muusikko Mato Valtosen organisoima Pyhän musiikkitapahtuma, jonne mainio muusikko on koonnut hyviä ystäviään musisoimaan pitkäksi viikonlopuksi. Tähän Pyhä Unplugged-tapahtumaan on jo muutaman vuoden ajan liittynyt myös Kansan Raamattuseuran Kairosmajan leirikeskuksen Revontulikappelissa järjestetty Isä, poika ja Pyhän henki -konsertti, josta on tullut supersuosittu osa festivaalia.

Tuossa Revontulikappelin tapahtumassa Lenni-Kalle Taipale yhdessä kaverinsa Marzi Nymanin kanssa johdattelee monista tv-ohjelmistakin meille kaikille tuttuja muusikkoja improvisoinnin mukaansa tempaisevaan maailmaan. Osa kappaleista on tuttuja hengellisen musiikin klassikoita tai gospelkappaleita, jotka kaikuvat Revontulikappelin seinissä ylistystä, iloa ja huumoria.

Marzille Revontulikappeli on hyvin tuttu paikka jo lapsuudesta, sillä hänen vanhempansa, isä Hannu Nyman ja äiti Maija Nyman, ovat molemmat Kansan Raamattuseurasta eläkkeellä olevia pappeja, jotka ovat viettäneet vuosien varrella paljon aikaa myös Kairosmajalla.

Tilaisuuden nimi – Isä, poika ja Pyhän henki – tulee siitä, että myös Marzin isä, Hannu Nyman, on aina ollut avaamassa konsertin ja siinä yhteydessä pitänyt lyhyen, mutta hengellisen, avauspuheen.

Kun sunnuntaina ajoimme lähes trooppisessa Suomen kesässä etelästä tänne pohjoiseen, olivat monen kirkon parkkipaikat täynnä autoja ja ihmiset sisällä kirkoissa juhlistamassa omien tai tuttavalasten rippijuhlaa. Kainuun Ristijärvellä banderolli kutsui Veisuufestivaaleille. Ne ovat jo kymmenkunta kertaa keränneet parituhatta laulajaa ja musiikin kuuntelijaa pitäjän omaan kesätapahtumaan.

Ristijärven mainitsen tässä siksi, että kaikkia eivät matalan kynnyksen kesätapahtumat kuitenkaan miellytä. Mieleen tulee muutaman vuoden takainen uutinen, jossa kerrottiin, miten Ristijärven Veisuufestivaalit olivat aiheuttaneet myös mielipahaa. Jotkut paikkakuntalaiset olivat vaatineen tapahtuman lopettamista, koska kokivat sen liian ”maalliseksi”. Porissakin oli tänä kesänä luovuttu Suomi Areenan yhteydessä järjestetystä  kaupungin seurakuntien yhdessä järjestämästä supersuositusta ”Virsi ja viini” -illasta, joka usean vuoden ajan keräsi Porin Raatihuoneen tupaten täyteen virsien laulajia. Vastustajat eivät pitäneet virsilaulutilaisuudesta, jossa mukana olijat saivat halutessaan ostaa itselleen myös lasin viiniä laulun lomaan.

En tiedä, miten paljon helsinkiläisen kirkkoherra Kari Kanalan jalkapallon MM-kisojen aikana Paavalin kirkossa järjestämä ”futiskirkko” jakoi mielipiteitä, mutta kaikkia ei varmasti alttarin eteen viritetty jättikuvaruutu ja siinä pyörivä jalkapallo-ottelu ei miellyttänyt.

Piispa Kaarlo Kalliala ja kirjailija Pauliina Rauhala puhuivat Porissa hengellisistä liikkeistä, jotka usein korostavat uskon ja elämän ehdottomuutta ja kahlitsevaa joustamattomuuttakin. Mutta he puhuivat myös arjen pienistä asioista. Miten on merkittävää kokea pienessä suuri, paljossa vähä ja tavallisena pyhä. Ehkä kesäämme jalkautuva hengellisyys on juuri sitä. Tulla pienin askelin lähemmäksi ihmistä.

Hannu-Pekka Laiho

   

0 comments on “Isä, poika ja Pyhän henki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: