Pääsevätkö koirat taivaaseen?

Minulla on monta koiraystävää. Nopeimmin mieleen tulevat Hertta, Abba, Emmi ja jo edesmennyt Demi. Kaikki kivoja kavereita ja persoonallisuuksia. Itselläni ei kuitenkaan ole koiraa, vaikka joku vannoutunut koirien elämää tunteva onkin sanonut, että kuulun niihin ihmisiin, jotka koirat haistavat ystävikseen.

Ymmärrän siis hyvin, miksi niin moni suomalainen on hankkinut koiran ja pitää sitä perheenjäsenenä. Koira on uskollinen, tuo elämään sisältöä, lievittää yksinäisyyttä, on tärkeä – puhumattakaan opas- ja avustajakoirista tai viranomaisten apuna toimivista koirista.

Silti olen usein miettinyt, mistä syystä koirista on muutamassa vuosikymmenessä tullut joillekin ihmisille niin tärkeä kumppani ja asia, että läheiset ihmiset ja vähän etäämpänä olevat lähimmäisetkin jäävät jo toiseksi. Itse olen aina elänyt ajatellen, että eläimet ovat ihmisten rakkaita kumppaneita, mutta esimerkiksi hätätilanteessa pelastetaan ensin ihmiset ja vasta sitten eläimet.

Kävin viime toukokuussa Kroatiassa eräällä juuri avatulla uudella leirintäalueella. Alue on palveluiltaan ja varustelultaan viimeisintä luksusta – vuorokausihinnaltaankin melkein hotellien tasossa – mutta silti hämmästyin, kun pyöräilin koirien erityisalueelle. Siellä oli kylttejä, jotka opastivat koirien fysioterapiaan, koirien kynsihoitolaan, koirien vaahtokylpylään, koirien vaatekauppaan ja koirien päivähoitolaan. En oikein tiennyt, mitä tuosta ajattelisi. Lomalle saapuvat keskieurooppalaiset tuovat mukanaan koiransa ja järjestävät niille sitten oman, todella hintavan, luksuslomaelämyksen. En päässyt kysymään keneltäkään, kumpi on loman keskiössä – omistaja vai koira.

Sama hämmentävä tunne tuli mieleen kuluneella viikolla, kun katselin ”toisella silmällä”, aamukahvin lomassa, tv:ssä pyörivää Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan yhtä jaksoa. Siinä 15-vuotias villakoira oli tuotu erikoiseläinlääkärille. Koiralle oli tehty muutama viikko aiemmin korvaleikkaus, koska korvakäytävän kasvain oli vienyt toisesta korvasta kuulon. Korvaleikkaus ei ollut palauttanut koiran kuuloa normaaliksi ja nyt mietittiin sitä, onko kasvain uusinut vai onko jotakin muuta jäänyt huomaamatta. Jaksossa suunniteltiin koiralle magneettikuvausta, mahdollista uutta leikkausta ja muita tarjolla olevia hoitoja. Eläinlääkäri ei ainakaan kyseisessä jaksossa pohtinut ääneen sitä, kannattaako 15-vuotiaalle koiralle tehdä vielä mittavia leikkauksia ja hoitoja. Vai olisiko koirankin kannalta parempi, että se pääsisi kärsimyksistään.

En ole myöskään koskaan oikein ymmärtänyt sitä, että Suomessakin on monia järjestöjä, jotka ”pelastavat” kulkukoiria esimerkiksi Romanian slummialueilta, Venäjältä tai Espanjasta Suomeen. Ongelma-alueilla paikan päällä eläinten auttaminen tuntuisi vielä jotenkin järkevältä, mutta ei Suomeen lennättäminen ja rahtaaminen.

Minun arvomaailmassani eri puolilla maailmaa on kuitenkin miljoonittain hädässä olevia lapsia ja aikuisia, joiden auttaminen menee kyllä koirien ja kissojen edellä. Ja jätän nyt tässä kirjoituksessa pohtimatta laajemmin sitä keskustelua, joka on Suomessa käynnissä, kun puhutaan hädässä olevien ihmisten oikeudesta tulla Suomeen.

Koirista on siis tullut monessa mielessä ihmisen veroisia. Enää ei oikein mietitä sitäkään, miten paljon koiran – tai koiralauman – hoitaminen lopulta maksaa ja onko siihen varaa. Tämän asian kanssa joutuvat esimerkiksi sosiaaliviranomaiset viikoittain pohdintoihin.

Koirille on tarjolla jo monia samanlaisia palveluja kuin ihmisillekin. Kirkkokin on aika ajoin joutunut koirakysymyksen kanssa julkisuuteen, kun on puhuttu koirien hautausmaista, hautakivistä, muistotilaisuuksista ja vastaavista.

Tärkein kysymys on kuitenkin ollut tuo otsikossa mainittu. Pääsevätkö koirat taivaaseen? Kysymyksen vastaaminen johtaa evankelisluterilaisen kirkon kipeimpien ristiriitojen äärelle eli kysymys vie raamatuntulkintaan samalla tavalla kuin esimeriksi avioliittokysymys tai naispappeus.

Tietokirjailija-pappi Jaakko Heinimäki antoi kysymykseen yhden vastauksen kirjassaan Kafekismus. Heinimäki vastaili kirjassa yksinkertaisiin, kirkkoa ja uskontoa koskeviin kysymyksiin. Koirien taivaaseen pääsystä Heinimäki kirjoitti, että jos Raamattua tulkitaan sanatarkasti, koirat eivät pääse taivaaseen. Ilmestyskirjassa kun sanotaan, että porteista eivät pääse sisään ”koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat…”

Mutta Heininmäki korostaa, että jos unohtaa sanatarkan tulkinnan, ”koirat” saattaa Ilmestyskirjassa viitata myös muuhun kuin eläimiin, esimerkiksi pettureihin.

No, toisenlaisen näkökulman asiaan tuo Kauniaisten pappi ja teologian tohtori Kari Kuula. Hän kirjoittaa nettikolumnissaan, että ”kristikunta on Uuden testamentin ajoista alkaen odottanut aikojen lopulla perustettavaa uutta taivasta ja maata. Apostoli Paavalin mukaan koko luomakunta odottaa huokaillen sitä hetkeä. Pelastus ei siis koske vain ihmisiä, vaan sen ala on paljon laajempi”.

Tämän Kuulan esittämän näkemyksen mukaan taivaassa saattaisi siis olla myös eläimiä, mutta Kuula ei suoraan vastaa, mitä eläimiä.

Toisaalta, voisin itse antaa tähän visaiseen kysymykseen kolmannen näkökulman: onneksi minun ei tarvitse ratkaista sitä, pääsevätkö koirat taivaaseen. Antaa Jumalan tehdä tämä ratkaisu – niin kuin monen muunkin meitä kristittyjä piinaavien kysymysten kohdalla.

Riippumatta Jumalan päätöksestä, ajattelen niin, että ihminen on ihmiselle kuitenkin tärkein lähimmäinen. Yhdessä me voimme auttaa toinen toisiamme ja helpottaa lähimmäistemme elämää. Lemmikkieläimen ei ehkä kannata antaa syrjäyttää sinun rakkainta ja läheisintä ihmistä.

Koirakirkkoja odotellessa…

Hannu-Pekka Laiho