Kohtaamisen kirkon ovet auki

Kulunut viikko on ollut kirkon kannalta merkittävä. Tiistaina kirkkohallitus hyväksyi evankelisluterilaiselle kirkolle uuden viisivuotisstrategian. Sen otsikoksi on valittu ”Ovet auki”. Arvaatkin, että pahantahtoiset ovat jo loppuviikon ehtineet vääntää asiasta vitsejä. Vitsiniekat ovat kysyneet, eikö ovia kannattaisi sulkea, kun väki on jo vuosikausia vähentynyt, eikä trendi näytä hidastuvan.

”Ovet auki”-sloganissa on puolensa. Arvaan, että sitä on työryhmässä mietitty ja veivattu usean tunnin ajan. Olisiko siihen pitänyt lisätä joku sana? Ovet auki – sinulle? Ovet auki – meille? Ovat auki – kaikille? Strategiasta tehdyssä kirjasessa asia avataankin moneen suuntaan – mm. ulospäin, sisäänpäin, ylöspäin, tulevaisuuteen, kumppanuuksiin, muutoksiin ja kasvuun.

Kirkkohallituksen hyväksymä strategia ulottuu vuoteen 2026. Edellinen strategia ”Kohtaamisen kirkko” kattoi vuodet 2015-2020. Kaikkea vanhaa uudessa paperissa ei ole ohitettu. Kirkkolakia ei siis tarvitse muuttaa, koska kirkon tehtäväksi nähdään edelleen ”tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä edistää kristillisen sanoman leviämistä ja lähimmäisenrakkauden toteutumista.

Myös kirkon toimintaa ohjaavat arvot pysyvät eli: Usko – Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta. Toivo – Jeesuksen lupaus tulevaisuudesta tuo toivon. Rakkaus – Pyhä Henki rohkaisee meitä rakastamaan toisiamme.

Kirkkohallitus on siis saanut valtakunnallisen strategian valmiiksi, mutta paikallisseurakunnissa työ jatkuu. Olen ollut mukana Keravan seurakunnan strategiatyöryhmässä ja on lohdullista huomata, että olemme täällä kotiseurakunnassa pohtineet ihan samoja asioita kuin herrat kirkkohallituksessakin! Isot asiat ovat Keravallakin samoja kuin muualla, mutta seurakunnalla on oma, ainutlaatuinen toimintaympäristönsä sekä omat voimavaransa ja erityishaasteensa, jotka ohjaavat valintoja. Keravan seurakunnan strategia laaditaan siis keravalaisia varten ja palvelemaan juuri kotiseurakuntaamme ja sen asukkaita.

Kirkko ja seurakunnat ovat eläneet viimeisten vuosikymmenien aikana suurten muutosten keskellä. Minun nuoruudessani suhtautuminen uskontoon ja kirkkoon oli aivan toista kuin nykyään. Uskonnollisuuden muutos on ollut hyvin nopeaa ja moni vetää sen äkkinäisen johtopäätöksen, että ihmiset ovat heittäneet Jumalan romukoppaan. Minä olen toista mieltä.

Olen pohtinut kirkon jäsenmäärän pienenemistä tai toimintaan osallistuvien määrän vähenemistä ja koettanut löytää selitystä siihen, miksi meistä tuntuu siltä, että ennen lähes kaikki ihmiset olivat aktiivisesti seurakuntalaisia. Ovatko he olleet ”uskovaisempia” kuin nykyihmiset?

Tekemättä kovin syvällisiä analyyseja luulen, että kirkkoon kuulumisen syyt eivät aina ole olleet niin ”yleviä” kuin äkkinäisesti ajattelemme. Monta sataa vuotta kirkkoon kuulumisen syynä oli pakko. Siitä siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, joka oli pakon pikkuserkku eli ”ympäristön paine”. Vasta muutama vuosikymmen sitten siirryttiin siihen, että ihmiset ovat itse tehneet valinnan kirkkoon kuulumisesta tai eroamisesta.

Historian aikana tapahtuneiden muutosten pohdinta ja analysointi saattaa auttaa, kun mietimme, miten tai miksi ihmiset tulevaisuudessa saattaisivat lähteä mukaan seurakunnan toimintaan.

Kirkon strategian pohdinnoissa uskonnollisuuden muutosta on selitetty individualisaatiolla eli yksilöllisyyden korostumisella ja ihmisten maallistumisella. Individualisaatio korostaa yksilön omia uskonnollisia valintoja. Tällöin arvioidaan myös suhdetta kirkon jäsenyyteen: kirkkoon ei kuuluta tavan vuoksi, vaan jäsenyydellä pitää olla merkitystä omassa elämässä. Koettu etäisyys kirkkoon tai se, että ei usko kirkon opetuksiin, on Suomessa viime vuosina korostunut kirkosta eroamisen syynä. Maallistuminen eli sekularisaatio ilmenee muun muassa eurooppalaisissa vertailuissa, joissa nuoremmat sukupolvet ovat edellisiä vähemmän uskonnollisia. Tämä ilmenee osallistumisessa, uskossa Jumalan olemassaoloon, uskonnon harjoittamisessa ja uskonnollisten yhdyskuntien jäsenyydessä.

Kirkko kipuilee koko ajan menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden kysymysten kanssa. On toisistaan poikkeavia opillisia tulkintoja, perinteitä, toimintatapoja ja visioita. Yhtä mieltä ollaan siitä, että kristillisen kirkon toiminnan ytimessä ovat Jumala, Jumalan sana ja Raamattu. Mutta kun eri kristilliset kirkkokunnat, niiden papit tai toiminnassa mukana olevat kansalaiset selittävät tuota ”ydintä”, ei enää löydykään selkeää yhteistä ymmärrystä tai tulkintaa.

On mielenkiintoista, että kristillinen kirkko kasvaa edelleen voimakkaasti, mutta se kasvaa ns. etelässä eli Aasiassa ja Afrikassa. Täällä Euroopassa me alamme elää kohta jonkinlaista jälkikristillistä aikaa. Onko niin, että tulevaisuudessa afrikkalaiset kristityt tulevat tekemään lähetystyötä Eurooppaan!?

Kirkkolaissa sanotaan, että kirkon tehtävä on tunnustuksensa mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä edistää kristillisen sanoman leviämistä ja lähimmäisenrakkauden toteutumista. Tämän mission toteuttaminen voi tapahtua hyvin monella tavalla ja ”oikeasta toteuttamisesta” näyttää olevan monia vahvoja näkemyksiä.

Ongelmana ei siis niinkään ole ”missio” vaan se, miten asia on ilmaistu. Lähimmäisenrakkauden ihmiset vielä ymmärtävät, mutta kokevatko 2020-luvun ihmiset, että kirkon missio on heille suunnattu? Koko kirkon ja Keravan seurakunnan toiminnan haasteena onkin tulevaisuudessa se, miten kristinuskon ydin, kirkon missio, sanoitetaan ja muutetaan nykyihmiselle ymmärrettäväksi ja kiinnostavaksi kokonaisuudeksi.

Kirkkohallituksen hyväksymä ”Ovet auki”-strategia pohtii tulevaisuudenkuvaa, ja monenlaisia megatrendejä. Osa niistä liittyy digitalisaatioon ja viestintään. Yksi syy kirkon roolin muutokseen on viestinnän muutos. Kirkolla ei enää ole uskontoon yksinoikeutta.  Digitaalinen viestintä ja sosiaalinen media ovat avanneet paitsi sanaselittämisen, julistamisen, mutta samalla myös jopa riidankylvämisen, kaikkien ulottuville.

Kirkon näkemykset kilpailevat kaikkien muiden näkemysten kanssa. Eikä kilpailu rajoitu pelkästään ulkopuolisiin vaan kirkon sisäinen kilpailu on joskus hyvinkin armotonta. Jostakin syystä oppiriidoissa kärvistelevät eivät useinkaan hallitse toista kunnioittavaa ja arvostavaa mielipiteiden vaihtoa. Kun kaikki mielipiteet ovat nykyään tietyllä tavalla samalla viivalla, ei kuulijasta ole erotuomariksi.

Sitten vielä lopuksi lainaus kirkkohallituksen sivulta:

”Keskeiset valinnat kiteytyvät strategian nimessä: Ovet auki. Ovet on pidettävä auki, edelleen on lähdettävä liikkeelle ihmisten keskuuteen ja kutsuttava ihmisiä sisään. Kirkon ovet eivät voi olla kenellekään kiinni. Tässä ajassa ovien auki pitäminen on erityisen tärkeää. Kirkon tehtävä ei ole pelkästään avata ovia tässä maailmassa vaan avata ovi Kristuksen kautta taivaaseen. Siihen vaaditaan rohkeutta, näkyä, tahtoa ja yhteistä sitoutumista.”

Jos haluat vastauksia seuraaviin otsikoihin ”Ovet auki ulospäin.  Ovet auki kirkkoon ja kasvuun. Ovet auki kaikille. Ovet auki yhteiselle työlle ja kumppanuuksille. Ovet auki uusille mahdollisuuksille. Ovet auki tulevaisuuteen, käy lukemassa lisää kirkkohallituksen sivuilta https://evl.fi/tietoa-kirkosta/strategiat.

Hannu-Pekka Laiho