Kevättä, lennossa

Nuhjuinen on puku, lakki
koko talven sama takki
harmaa kuosi hartioilla
vanhan kirkon vartijoilla.
Lentää liitää räpistelee
oksistossa rähistelee
lauma naakkain harmaapäiden
suulaimpien siivekkäiden.
Mielipiteet sinkoilevat
lennossa kun praakailevat
päivittelyt kuulee tienoo
kuka onkin taas niin hienoo.
Naakka muistaa asemansa
arvonsa ja kunniansa
siivet kantaa yläoksiin
ääni maisiin askelluksiin.
Oksallansa istuskellen
naakkapari kinastellen
kevään tuloon perehtyy
voi sitä, jolla askel erehtyy!
Ihmisväki kiireissään
tallaa tiellä, painaa pään
tapuliin ja ylemmäs
liitää naakka, siivekäs.

Miten lienee Keravan kirkonmäen laita? Asuuko siellä naakkaväkeä?
Tätä pohtii Liisa Laurila . 

Runo on julkaistu Sanataidon blogissa keväällä 2015.