Viljellä ja varjella

Eija V. kirjoittaa varhaiskasvatusta eli Vakkaa koskevista asioista ja ilmiöistä, Vakan sisältä ja joskus myös vähän Vakan vierestä

Edellisessä blogikirjoituksessani ihastelin puutarhamme omenapuun runsasta kukintaa. Kukat ovat nyt kuihtuneet ja kukkien tilalla on omenan raakileita. Enpä ole koskaan nähnyt tuossa puussa niin paljon omenan alkuja. Kuinkahan puun oksat mahtavat kestää kypsyvien omenoiden painon? Alkukesän lämpö, aurinko ja pölyttävät pörriäiset tekivät tehtävänsä. Syksyllä korjataan omenapuustamme suuri sato.Vuoden kierron olemme taas varhaiskasvatuksessa kertoneet Jeesuksesta. Olemme kylväneet uskon siemeniä, antaneet niille ravinteita, aurinkoa, vettä ja suojaa. Myös niitä pölyttäjiä on tarvittu ravistelemaan meitä kasvattajia. Ohjaajat ovat jääneet kesälomille, keräämään voimia syksyä varten. Sato tuosta heidän kasvatustyöstään korjataan vasta aikojen kuluttua, vuosien, jopa vuosikymmenien päästä.

Työmme hedelmää on se, että nuori rippikoululeirillä muistaa kerhotädin kertoman Raamatun kertomuksen ja sen luoman tunnelman. Hedelmää on, että nuori aikuinen lähtee kummilapsensa kanssa kummileirille ja haluaa siten tukea kummilapsensa kristillistä kasvua. Tai se, kun uusi sukupolvi tulee päiväkerhoon, koska äitikin kävi sitä aikoinaan.  Kerhojen jälleen alkaessa lapset muistavat mikä laulu alkaa, kun ohjaaja ojentaa käden eteen kämmenen ylöspäin. ”Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen.” Näistä työn hedelmistä me työntekijät saamme vitamiiniruiskeita työhömme.Minun on aika poistua joksikin aikaa näistä Vakan kuvioista. Tie vie muualle, muille maille. Vakan tehtävä kuitenkin säilyy; viljellä ja varjella pieniä uskon siemeniä ja hoitaa niitä niin, että ne tuottavat paljon hedelmää!

Eija V.