Yleinen

Kun kaikki on toisin

Pelottaa – se on ihan ymmärrettävää. Maailma ympärillämme muuttui koronaviruksen takia muutamassa päivässä nopeasti, eikä vauhti tunnu edes hidastuvan. Uusimaa ja sitä myöten Keravakin on nyt eristetty muusta Suomesta ja tasavallan presidentti sanoo, että vieläkin kovempia keinoja on varastossa, mutta toivoo, ettei niitä tarvittaisi.

Valtava määrä ihmisiä on lomautettu, tuhannet yrittäjät ovat akuutin kriisin keskellä, koulut on suljettu, liikenne hiljentynyt, ihmiset kadonneet kaduilta. Tutun kotikirkon jumalanpalvelus näkyy huojuvana pienellä ruudulla. Rippikouluja käydään poikkeuskaavalla, Katupappilan Olohuoneen ovi on kiinni.

Lähes kaikki tietävät jo, että vanhaan normaaliin palaaminen vie pitkän aikaa. Voi jopa olla, että samaan ei edes ole paluuta. Silti jotkut meistä koettavat uhmata ohjeita ja määräyksiä. Ei kannattaisi. Näkymätön virus on myllertänyt elämämme. Sellaista piti tapahtua vain kauhuelokuvissa. Nyt meidän pitää kantaa itsestämme ja muista poikkeuksellista vastuuta, vaikka olimme jo ehtineet oppia, että yhteiskunta pitää meistä kaikissa tilanteissa huolta. Että vastuu on jossakin muualla.

Äkkipysähdys on paljastanut meistä itsestämme ja miksei myös suomalaisesta yhteiskunnasta, monia uusia puolia. Pääsääntöisesti ihmiset ovat olleet tyytyväisiä viranomaisten toimintaan, enkä minäkään halua lähteä toimenpiteitä kritisoimaan. Virheitä on varmasti matkalla tehty, mutta se on katastrofaalisessa tilanteessa ymmärrettävää. Muutamia ”kaikkitietäviä kriitikoita” kyllä poukkoilee julkisuudessa, mutta eivät hekään olisi pystyneet estämään taudin leviämistä myös Suomeen.

Tällaisissa kriisitilanteissa yksi strategia – puutteellinenkin – on parempi kuin torikokouksen päätökset.  Vastuuta kantavan rooli ei kuitenkaan ole helppo, sen tietää myös hallitustaan johtava Sanna Marin. Osa ihmisistä koettaa aina sopeutua kriiseihin etsimällä syyllisiä. Toistaiseksi poliitikot ovat olleet julkisesti varsin yksimielisiä, mutta soraääniäkin on alkanut kuulua. Mitä pahemmaksi tilanne muuttuu, sitä enemmän kritiikkiä tuodaan julkisuuteen. Vaikka talo palaa ja palokunta on paikalla, aina joku tietää paremmin, miten pitäisi sammuttaa.

Suomessa ei ole kertaakaan sodan jälkeen otettu käyttöön samanlaisia kriisiajan poikkeuslakeja kuin nyt. Joku puhuu jo avoimesti nykyisen sukupolven ”sodasta”. Osa toimenpiteistä on todella rajuja ja ihmisten perusoikeuksia rajoittavia, mutta osa on minunlaiseni ”karanteeni-ikäisen” mielestä sellaisia, joita jokaisen järkevän ihmisen pitäisi jo ilman poikkeuslakiakin noudattaa.

Tällaisen kriisin keskellä paljon puhuttu uusavuttomuus näyttää korostuvan. Yksinkertaisiinkin asioihin vaaditaan viranomaisten ohjetta tai määräystä. Jos liikkumisrajoitusten ja kokoontumiskieltojen keskellä mennään täpötäyteen bileravintolaan (nuoret) tai seikkaillaan Karusellin käytävillä (seniorimummot), ei kannata jälkikäteen taudin levitessä huutaa, että ”miksei kielletty selvemmin…!”

Olen aika ajoin näissä pakinoissani miettinyt meillä Suomessakin edenneitä, kiristyneitä asenteita ja arvoja. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, miten suhtaudumme maahanmuuttajiin ja pakolaisiin tai miksei myös oman maan heikompiosaisiin. Koronakriisi uhkaa korostaa tätä trendiä. Ihmisten liikkumisen rajoittaminen ja rajojen sulkeminen on varmasti tässä hetkessä välttämätöntä, mutta siihen sisältyy myös vaaroja.

Luomme viholliskuvia jo omista maanmiehistämmekin – minä ja ne muut. Kaikkien ulottuvilla olevasta sosiaalisesta mediasta on joillekin tullut se foorumi, jonne puretaan omaa pelkoa, pahaa mieltä ja hämmennystä. Maailmalta koto-Suomeen takaisin rynnänneitä kutsutaan ”sosiaaliturvan väärinkäyttäjiksi tai verokeinottelijoiksi”, Lapissa tai järvi-Suomessa lomailevia kehotetaan poistumaan maakunnista. ”Älkää tulko tänne” on jo liian yleinen kommentti. Viholliskuvien luominen ei ole vierasta seurakuntaväellekään.

Mutta sitten on se toinen puoli. Onneksi monilla paikkakunnilla ovat myös auttamishalukkaat aktivoituneet ja huolenpito läheisistä tuntuu lisääntyvän. Tässä seurakunnat ovat olleet hyvinkin aktiivisia. Viime vuosina jo lähes kokonaan unohtunut puhelimella soittaminenkin on selvästi elpynyt ja sukulaisista ja naapureista pidetään huolta.

Vaikka koronakriisi ei ole vielä Suomessakaan saavuttanut huippuaan, joku on jo uskaltanut silti miettiä, voisiko tämän synkän, mustan pilven reunasta löytää edes pienen pilkahduksen jossakin taustalla paistavasta auringosta.  Joissakin seurakunnissakin on jo mietitty, mitä kaikkea koronakriisi saattaa, tai voi, muuttaa.

Seurakunnan perinteisten toiminnallisten ”seinien” merkitys – siis kirkon, seurakuntatalon, katupappilan, kerhotilojen – on yhtäkkiä muuttunut. Seurakunta onkin äkkiä levällään pitkin Keravaa. Vuosien kehitys on johtanut siihen, että kaikilla ei enää ole itsestään selvää, että omalla seurakunnalla saattaisi olla jotakin annettavaa tämänkin vaikean ajan keskellä. Mutta miten seurakunta nyt tavoittaa kaupunkilaiset kertoakseen tarjolla olevasta monenlaisesta tuesta?

Hämmennyksissään ja osin peloissaankin oleville ihmisille kirkon viesti voisi tuoda turvallisuuden tunnetta ja luottamusta tulevaisuuteen. Joku korosti jo sitäkin, miten tässä vaikeassa tilanteessa kirkon viesti on pidettävä kirkkaana ja puhtaana. Mutta iso kysymys on se, mitä sillä tarkoitetaan?

Itse koen niin, että nyt meidän suullamme ja korvillamme on entistä tärkeämpi rooli. Että osaammeko me seurakunnan aktiivit ja myös työntekijät puhua sellaista kieltä, jota ihmiset ymmärtävät. Tai kuunnella ja ymmärtää niitä sanoja, joita te keravalaiset puhutte.

Minun on helppo ja usein turvallistakin kuunnella esimerkiksi radion aamuhartauksia, mutta tiedän tuskallisen hyvin, että liian monelle tuo hartauksien kieli on enemmän kuin hebreaa.

Jumalasta, anteeksiannosta, huolenpidosta ja turvallisuudesta puhuminen on aikamoinen kielellinen, ja myös strateginen haaste. Pulman ratkaiseminen voisi kuitenkin johtaa monet ihmiset ihan kokonaan johonkin uuteen oivallukseen. Siunausta kriisinkin keskelle!

Hannu-Pekka Laiho

0 comments on “Kun kaikki on toisin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: