Keravalainen neitoperho auringossa ja tuulessa

Toukokuun ensimmäisenä, pari päivää sitten, tein pitkän kävelylenkin. Epätavallinen kevät tuntui saavan epätavallisen vapunpäivän. Jos joskus puhe ”huikean sinisestä taivaasta” on tuntunut pelkältä kliseeltä, niin nyt taivas oli huikeaakin huikeamman sininen! Tuuli oli sopivan viileä ja toiseen suuntaan kävellessä jopa myötäinen. Aurinko, tuo elämää ylläpitävä ystävämme, loisteli kaikessa kirkkaudessaan. Ettei kenellekään tämän kuvauksen perusteella jäisi väärää käsitystä otsikossa mainitusta neitoperhosta auringossa ja tuulessa, niin tarkennan heti, etten minä suinkaan ollut tuo neitoperho sen enempää kuin aurinko tai tuulikaan.

Kävelyn loppumetreillä päädyin entisen kauppalantalon puistikkoon kuvatakseni tämän vuoden vapun liputusta, joka omistettiin koronaviruksen vastaisessa työssä toimiville. Pysähdyin Oi neitoperho -patsaan juurelle.

Kuvat otettuani katselin patsasta tarkemmin. Kesät talvet paljain jaloin perhosta ihmettelevä tyttönen on puhutteleva. Patsaan taustaa tuntematon, kuten minäkin ennen ”Keravan taiderastit” -vihkosen lukemista, voisi ajatella, että patsas kuvaa kesäloman ensimmäistä päivää. Koulukirjat ovat pudonneet maahan ja olo on kevyt kuin perhosella, joka on istahtanut kesämekon helmalle. Juttu on traagisempi. Patsas on ainoan lapsensa menettäneiden vanhempien testamenttilahjoituksella pystytetty. Kevyen kesäloman ensimmäisen päivä kuvaakin ikuisen kesän alkamista. Inhimillisesti ajatellen liian varhain.

Tytön jalkojen juuressa, jalustan raossa, minua odotti yllätys. Ensin luulin sitä vahingossa pudonneeksi vappukukaksi. Mutta kun kumarruin katsomaan tarkemmin, huomasin luulleeni väärin. Siinähän oli kukkatervehdys kortteineen.

SUURET KIITOKSET SUPERSANKARIMME!
Loistavaa! Mahtavaa! Hienoa! Harmillisesti vain luulen, ettei kovinkaan moni arjen sankari tule tervehdystä tuolta kivien välistä nähneeksi. Että tämä tervehdys voisi heidät tavoittaa, taidan laittaa kuvan leviämään toivottavasti laajallekin vaikkapa facebookin We love Kerava -ryhmän kautta.

Lippunarun naputtaessa lipputankoa jätin hienon kukkatervehdyksen ja maahan pudonneet koulukirjat taakseni ja jatkoin matkaa. Olin pitkähköllä kävelyreissullani pohtinut epätavallista kevättä, epätavallista vappua ja sitäkin, voisiko epätavallisuuden sijaan puhua pikemminkin epänormaaliudesta, ja sitä, mikä on normaalin ja tavallisen ero, vai onko sitä jne… Näistä sanojen pyörittelyistä ajatukseni olivat sujuvasti siirtyneet keravalaistumiseeni ja keravalaisuuteen yleensä. Olin ehtinyt kysellä mielessäni sitäkin, mikä olisi normaalia tai tavallista keravalaisuutta. Mikä kuvaisi Keravaa, jos sitä minulta kysyttäisiin. Yllätys Oi neitoperho -patsaan juurella antoi minulle yhden, varsin mainion vastauksen.

Liekö neitoperhospatsaan vaikutusta vai mistä lie tullut mieleeni ajatus mannekiineista, kun pysähdyin Keravan aukiolle katsomaan jykevää kiviveistosta. Muistin, kuinka noin sata vuotta sitten keskikoulussa voimistelunopettajamme oikaisi joidenkin luokkakavereideni ryhtiä sanoen: ”Ei kannata kävellä kuin mannekiinit lantiota eteenpäin työntäen, siitä tulee vanhemmiten selkävaivoja.” Kovin tyypillisissä mallimitoissa nuo Häiväojan järkäleet eivät ole, ehkeivät kuvaa ihmishahmoja lainkaan, vaikka auringonpaisteesta näyttävätkin nauttivan. Taiderastit vihkosen mukaan Häiväoja itse on sanonut patsasta katselevista: ”Mikäli siinä mietiskellessä herää uusia ajatuksia, on työ saavuttanut tarkoituksensa.” Olisikohan hänelle voinut mitenkään pälkähtää päähän, että joku voi pohdiskella mannekiinikävelyä teosta katsellessaan?

Kiersin kivisen catwalkin taustapuolelle ja ihmettelin siinä olevan vinon halkeaman merkitystä. Kotiin tultua luin – jo kahdesti mainitusta – taiderastit vihkosesta, että kourua pitkin pienestä suihkulähteestä tuleva vesi valuu maahan. ”Häiväojan ajatuksena oli luoda itsepuhdistuva suihkulähde, joka toimisi samalla juomapaikkana.” Nyt vielä kouru oli kuiva. Täytyypä mennä ilmojen lämmettyä katsomaan, käykö niinkuin Moosekselle, että kalliosta kumpuaa vettä. Vaikka jos kumpuaakin, niin juomatta jää.

Vuoden 2020 epätavallista vapunpäivää vietti HelmiKaarina