Älä pelkää, sillä…

Takana on hyvin erikoinen vuosi, eikä tulevien kuukausienkaan tapahtumia pysty suunnittelemaan samalla tavalla kuin ennen. Miten käy rippijuhlien, lakkiaisten, siirtyneiden merkkipäiväjuhlien? Epävarmuus jo itsessään vie voimia, mutta kun siihen vielä liittyy pelkoa, voivat päivät olla joillekin todella raskaita.

Olen viime aikoina miettinyt, miksi hallitus ja eri viranomaiset koettavat varsin usein hillitä koronaepidemian etenemistä ja ohjailla ihmisten käyttäytymistä pelkoa synnyttävillä viesteillä. Kuulemme päivittäin uutisista, miten tauti on edennyt ja miten paljon pahempi tilanne on tänään kuin eilen. Miten sairastuneiden, tehohoitoon joutuneiden tai kuolleiden määrä on kehittynyt. Miten naapurissa Virossa ollaan katastrofin partaalla tai miten muualla on epäonnistuttu todella pahasti koronan hillitsemisessä.

Tilanne on Suomessakin vakava, en sitä ollenkaan kiistä. Varsin kuuliaisesti suurin osa ihmisistä on kuitenkin viranomaisohjeita noudattanut ja eurooppalaisessa vertailussa olemme kuitenkin selviytyneet katastrofista varsin hyvin. Tähän liittyen kysynkin: onko pelko sitten sellainen tunne, jolla annettuja ohjeita rikkova vähemmistö saadaan parhaiten kuriin? Vai synnytetäänkö pelkoviestinnällä uusia ongelmia lisäävää ahdistusta ja sairauksiakin.

Pelko on ihmisten geeneissä kulkeva tunne, joka on pelastanut esi-isämmekin monesta vaarasta. Jatkuvassa pelkotilassa eläminen ei kuitenkaan ole hyväksi. Varsinkin motivointikeinona pelkoa pidetään huonona renkinä. Jos lapsi pelkää vanhempiaan, jos alainen pelkää esimiestään tai jos ihminen pelkää koko ajan epäonnistuvansa, ei varmasti päästä hyvään lopputulokseen.

Pelko on kuitenkin varsin monivivahteinen sana. Ensimmäiseksi liitämme siihen kauhun, levottomuuden, tyrmistyksen, rangaistuksen ja pelästymisen ahdistuksen. Sanalla on kuitenkin toinenkin merkitys, nimittäin syvä kunnioitus ja siihen liittyen arvostus.

Kun on puhuttu Jumalan pelosta, on ymmärretty asia väärin, jos on ajateltu, että kyse on kauhusta ja paniikista. Pohjimmiltaan ajattelen, että Raamattu on pelko-sanaa käyttäessään tarkoittanut ensisijaisesti kunnioitusta ja syvää arvonantoa, Jumalan olemassaolon ja pyhyyden tunnustamista. No, myönnettäköön, kyllähän historiassa kirkonmiehet taisivat ihan tarkoituksella levittää käsitystä Jumalasta pelättävänä ja kauheita rangaistuksia jakavana Luojana. Onneksi noista ajoista on päästy eroon ja Jumalan pelkoon uskalletaan liittää myös armo, pelastus ja anteeksianto sekä Jumalan rakkaus!

Jo yli vuoden jatkuneen koronakriisin epävarmuuden keskelle kaipaisin kuitenkin pelottelun sijaan myös myönteisyyttä, kannustusta ja motivointia. Jotenkin tuntuisi hyvältä, jos pääministerikin kiittäisi suomalaisia siitä, että olemme kuuliaisesti yhdessä koettaneet tehdä parhaamme, jotta tästäkin koettelemuksesta selviäisimme. Jotenkin tuntuisi myös hyvältä, jos oppositiopoliitikotkin uskaltaisivat räksyttämisen sijaan tunnustaa, että tätä kriisiä hoidamme yhdessä parhaan ymmärryksemme mukaan.

Valitettavasti on niinkin, että pelon lietsominen ei liity pelkästään koronaan. Liian paljon kaikki yhteisten asioiden hoitamiset kytketään uhkakuviin ja pelkoon, on sitten kyse ilmastonmuutoksesta, maahanmuutosta, syntyvyydestä, ikärakenteen muutoksesta, kansainvälistymisestä tai jopa kirkon tulevaisuudesta! Nämä pelot tuntuvat tarttuvan yllättävän helposti meihin kaikkiin ja silloin tuttaviakin tavatessa puhutaan liian usein vain kielteisistä asioista.

Meille on viimeisten 12 kuukauden aikana tarjottu aika vähän toivoa huokuvia viestejä. Vähän tuntuu, että esimerkiksi kirkon ”pomotkin”, siis piispat, ovat olleet hekin jotenkin vähän eksyksissä, vai eivätkö toivon viestit ole päässeet huolta ja pelkoa välittäneiden tiedotusvälineiden uutisvirrassa?

Kun on joutunut pakosta olemaan aika paljon omissa oloissaan, on minullakin ollut hyvää aikaa miettiä oman elämäni vuosikymmeniä ja elämän kulkua. Monenlaista on seitsemään vuosikymmeneen mahtunut, mutta päällimmäisenä on aina pysynyt kiitollisuus ja toivo. Monenlaisia polkuja pitkin on Taivaan Isä elämääni johdattanut, mutta aina taaksepäin katsoessani olen huomannut, että kaikella on ollut merkityksensä. Huolten ja joskus pelonkin keskellä olen koettanut ajatella, että onneksi minun ei tarvitse kulkea polkujani yksin. Vierellä on tuki ja turva.

Nyt kun tämänkin vuoden hiljainen viikko eletään erilaisten koronarajoitusten keskellä, on hyvä mahdollisuus käyttää tämä alkava viikko hiljentymiseen. Pintaan saattaa nousta asioita ja muistoja, jotka antavat aihetta kiitollisuuteen ja jotka aidosti antavat voimia jaksaa eteenpäin.

P.S. Tuo Jesajan kirjasta lainattu otsikon lause jatkuu ”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.”

Hannu-Pekka Laiho