Liisa Laurila

Tiekirkossa

KIrkkomaan vanha muuri rajaa alueen. Kevään vehreys on kaikkialla.

Vanha kotiseurakunta kutsui tiekirkkoon. Arkipäivinä opastusta hoitavat kesätyönä nuoret, viikonloppuisin vapaaehtoiset tulevat hommiin. Vapaa-ajan asukaskin voi olla mukana. 

Olen aina ajatellut, että seurakunta ja kirkko ovat enemmänkin kuin vain hallinnollinen yksikkö tai rakennus. Ne ovat kulttuurin luojia. Perheiden ja sukujen historian käännekohdissa kirkko on mukana, kun on kastettu, konfirmoitu ja vihitty. Kun maallinen taival päättyy, sen viimeinen etappi on kirkossa. 

Seurakunta on vastannut lukutaidon vaalimisesta, opettanut laulua ja valvonut seurakuntalaisiaan. Jalkapuu on kannettu kirkkosaliin, jos seurakuntalainen on tehnyt kolttosia. Monet tehtävät on yhteiskunta ottanut vastuulleen, mutta seurakunnan kulttuuri on jäänyt. Seurakunnan tehtäviin kuulunee edelleenkin opastaminen ja ohjaaminen elämän kapeikoissa, tuen ja lohdun antaminen. 

Vanhat, patinoituneet kirkon puupenkit.

Tällä kertaa kirkon penkkiin istui pariskunta Ylivieskasta. Keskustelimme siitä, miten järkyttävä ja ahdistava kokemus rakkaan kotikirkon tuhoutuminen oli ollut. Muistot jäivät ja vanhan kirkon rauniot. Uusi temppeli on mieluinen, hieno, mutta se ei ehkä hetkeen vielä korvaa vanhaa. Rakennuksen täytyy kasvaa kiinni sieluun. 

Kirkkotarhan tuolla puolen oli liikettä, väki kävi äänestämässä, hoiti tehtäviään. Joku pujahti kirkkoon, viipyi hetken, toiset kuuntelivat opaspuhetta pitempäänkin. 

Kun joku kuuntelee ja on koko sielullaan mukana, huomaan innostuvani. Puhun ehkä liikaakin, anteeksi, jos olen pitkäveteinen. Haasteena on sovittaa sanat niin, että jokainen kuulija saa niistä jotakin. Kun kirkkovieraat noudattavat omia aikataulujaan, on opastus viriteltävä niin, että myöhemmin tulevakin pääsee kertomukseen mukaan ja saa itseään kiinnostavaa tietoa. 

Tiekirkko ei ole pelkkää kirkon historian kertomista.  Tiekirkko ei ole vain opastamista. Tiekirkko on mahdollisuus kontakteihin ja kohtaamisiin. Puhutaan asioista, joista ei ehkä torilla tai muualla puhuttaisi, kirkko tuo kohtaamiseen luottamusta, avoimuutta. Kirkon oven taakse jää iso osa arkea ja hälinää. 

Tiekirkkoon tullaan hiljentymään, tiekirkkoon tullaan turisteina, tiekirkkoon tullaan ilman tarkempaa suunnitelmaa. Joku kiertää tiekirkkoja ja etsii paikkaa kesähäille. Äidit tuovat lapsensa katsomaan paikkaa, jonne tullaan myöhemmin messuun tai toimitukseen. Sen, onko käynti ollut mieleinen, näkee katseesta, joskus saa kiitoksen. 

Muistojen äärellä opastaja joutuu usein myöntämään tietojensa vajavaisuuden. ”Vanhempani on vihitty tässä kirkossa, kukahan silloin oli kirkkoherrana?” Vaikka entisajan kirkkoherrat tunsivat olevansa vastuussa seurakunnastaan ja olivat lähes aina tavattavissa – vapaata heilläkin oli. Arkistoista tiedot löytyvät, mutta niitä on erikseen toimistosta pyydettävä, oppaalla ei ole niihin pääsyä. 

Perimätietoa ja tarinoita on paljon. On paljon hauskempaa kertoa, että saarnastuoli on sotasaalista kolmikymmenvuotisesta sodasta kuin kertoa taitavana puun käsittelijänä tunnetusta muonamiehestä, jonka käsialaa saarnastuoli on.  Myöhemmin on lisätty koristeita ja ehkä juuri ne ovat siivittäneet mielikuvitusta. Kolmikymmenvuotisen sodan veteraaneista harva palasi kotiseudulleen, hekin raskain askelin. 

Kaikki tieto ei ole kirjoissa. Missään ei mainita, kuinka pyhäaamun hiljaisuudessa kirkonkellon ääni kantoi jopa kolmen kilometrin päähän ja kutsui sanankuuloon. 

Ennen tietokoneohjattujen kirkonkellojen aikaa kuulijat tiesivät jo äänestä, kenen vuoro oli kellojen naruista kiskoa. Jokaisella oli oma käsialansa tai tahtinsa. Kun keskustellaan, opitaan, puolin ja toisin. Tiekirkkoon jokainen tuo omat ajatuksensa ja kokemuksensa. 

Seurakunnan lastenkerho oli käynyt retkellä, tutustumassa kirkkoon ja kirkkomaahan. Kun lapsilta retken jälkeen kysyttiin, millaisia asioita he olivat huomanneet, yksi pikkuisista kertoi: ”Kyllä siellä ihan hyvältä näytti, rauhassa kaikki lepäsivät haudoissaan. Paitsi yksi, se oli noussut ylös. Se haravoi.” 

KIrkkomaan koristepuu on kukassa.  Kirkko kuultaa oksien takaa.

Tiekirkossa päivysti Liisa

0 comments on “Tiekirkossa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: